Cuculus canorus
Onon-käki lensi 12 000 kilometriä. Matka alkoi talvehtimispaikalta Sambiasta ja päätyi pesimispaikalle Mongoliaan. Näin kertoi Helsingin Sanomien uutinen. Matka, noin 284 maratonia, tuntui käsittämättömältä. Myös linnun kuudenkymmenen kilometrin keskituntinopeus vaikutti melko huimalta kyydiltä.
Käki sai nimensä Onon-joen mukaan, kun Mongolian käkitieteilijät rengastivat linnun viime kesänä Britannian ornitologisen säätiön yhteishankkeessa. Onon oli ainoa pesimäpaikalleen takaisin päässyt viidestä rengastetusta linnusta. Sen matkalle oli täytynyt sattua suotuisat tuulet, sopivat eväät ja jossain pienen pääkopan sopukoissa oli oltava kyky suunnistaa tarkasti oikeaan kohteeseen.
Olin mieltänyt käen kömpelöksi linnuksi eikä tällainen suoritus sopinut mielikuvaani siitä. Mietin, mistä käsitykseni käen kömpelyydestä syntyi? Luultavasti siitä, että käki on pesäloinen. Se ei rakenna omaa pesää eikä huolehdi poikasistaan vaan munii keskimäärin kymmenen munaa pikkulintujen pesiin. Olin nähnyt kuvia leppälinnun pesässä kököttävästä käenpoikasesta. Se oli huomattavasti suurempi kuin sitä hikihatussa syöttävä "emolintu". Miten noin laiska ja häikäilemätön käki saattoi selviytyä tuollaisesta muuttomatkasta? Ehkäpä juuri siksi.
Mihin ihmisen suoritukseen käen lentoa voisi verrata? Fyysisiä rajojamme koettelemme monissa lajeissa, maratonjuoksuissa, Finlandia-hiihdossa, triathlonissa ja monessa muussa kukin mieltymystensä mukaan. Nämä suhteellisen lyhyet matkat ihminen selvittää muutamassa tunnissa ja niistä kukin kulkija palautuu oman kuntonsa mukaan ennalleen kohtalaisen nopeasti.
Äärisuorituksista mieleeni tuli 1800-luvulla käyty kilpailu pohjoisnavan valloituksesta. Retkikunnilla oli vastassaan vaikeat olosuhteet, niitä ei pystytty ennakoimaan eikä hallitsemaan, varustuskaan ei ollut aina riittävä. Moni ei palannut näiltä valloitusretkiltään.
Mieleen nousi myös vuoristokiipeily ja Veikka Gustafsson. Kuinka hän kaksikymmentäviisivuotiaana saavutti ensimmäisenä suomalaisena Mount Everestin (8846 m) huipun ja vähän myöhemmin myös yli kahdeksaan kilometriin kohoavan pelätyn K2:n. Kiipeilymatkaan varustaudutaan huolella, se vaatii vuoristo-oloja kestävää peruskuntoa ja rasitukseen sopeutuvaa elimistöä. Se vaatii myös psyykkistä kestävyyttä, hyvää harkintaa ja rauhallista mieltä. Varmasti myös nöyryyttä ja kunnioitusta luontoa kohtaan.
Ehkä Onon-käeltä vaadittiin jotain samaa. Ehkä se oli fyysisesti vahva yksilö, ehkä se suunnisti hyvällä harkinnalla ja taidolla sopiville reiteille, valitsi sopivat ruokailupaikat, lepäsi oikeissa kohdissa, vältti myrskyt ja pyrähti taas tyynesti lentoon suotuisiin tuuliolosuhteisiin. Ehkä sillä oli kyky välttää muutkin ympäröivät vaarat. Mukana oli taatusti myös iso ripaus onnea.
Wikipedia kertoo, että Euroopan vanhin rengastettu käki on ollut yli kaksitoistavuotias yksilö. Se on luultavasti tahkonnut omaa muuttomatkaansa Afrikkaan yli kymmenen kertaa. Se ei ole varmaankaan joutunut suoriutumaan samanlaisista olosuhteista kuin Onon, mutta lienee matkannut tuhansia kilometrejä sekin.
Jokainen meistä tunnistaa käen kukunnasta, harva kuitenkaan näkee sitä ainakaan kovin usein. Kaikille tuttu kuk-kuu on koiraan laulua. Naaras puolestaan laulaa "pypypypypy". En muista kuulleeni kyseistä pypytystä koskaan tai ainakaan sitä tunnistaneeni. Käen kukuntaa olen kuullut harvoin kaupungissa. Tänä keväänä kuitenkin kanavan varrella kuulin kukkujan äänen.
Käkeen liitetään myös erilaisia uskomuksia. Yleensä kukunnasta lasketaan jäljellä olevia elinvuosia. Juhannuksen jälkeen käki vaikenee ja ennen kerrottiin, että se sai kurkkuunsa viljanvihneen, hiljeni sen vuoksi ja muuttui haukaksi.
Mietin vielä, millaisen olinpaikan Onon on Mongoliassa valinnut. Suurin osa Venäjän ja Kiinan välissä olevasta maasta on aroa ja eteläisin osa kuuluu Gobin aavikkoon. Mongolia on maailman harvimmin asutettu itsenäinen valtio. Ihminen ei ehkä uhkaa käen eloa ja oloa. Toivottavasti kuulemme vielä Onon-käestä, toivottavasti sen terävät siivet iskevät suotuisiin tuuliin.
Leena
Kuva: Leena Partanen