Hyppy kylmään veteen
Harmaat pilvimassat seuraavat toisiaan, sadepisarat putoilevat
raskaina kasvoihin. Uimaranta pysyy tyhjänä. Melkein, sillä aamuisin sinne
kokoontuvat naapuruston reippaat eläkeikäiset sulan veden uimarit, joille mikään
sää ei ole liian huono. Vappuaamuna palasin toppatakin huppua kiinni kiskoen tuuliselta
kävelylenkiltä, kun kymmenkunta ikäistäni tai vanhempaa mummoa ja pappaa suuntasi
rantaan. Osa oli toppatakin sijasta sonnustautunut kylpytakkeihin, muutamalla oli
piknikkori käsivarrellaan. Kuulin myöhemmin, että ryhmän perinteisiin kuuluu
vappuaamun kuohuviinit ja munkit rannalla, uinnin jälkeen. En kehdannut kysyä, tarjoillaanko
sellaisellekin, joka kastelee vain varpaat. Meriveden lämpötila oli tuolloin
juuri ja juuri neljä astetta.
Kylmässä vedessä on näillä leveyspiireillä uitu tiettävästi satoja vuosia. Luonnonvedethän ovat kylmiä lähes aina, muutamaa loppukesän viikkoa lukuun ottamatta, joten jos haluaa uida, on uskaltauduttava kylmään veteen. Myös Hollannissa on hauska kylmävesiuinnin traditio, missä sadat uskalikot ryntäävät uudenvuodenpäivänä Pohjanmeren aaltoihin televisiokameroiden seuratessa pärskeitä.
Kylmävesiuinnilla ja sen äärimmäisilmiöllä avantouinnilla on kiistämättömiä terveysvaikutuksia. Stressi häviää, reumaoireet katoavat, energiatasot nousevat. Joidenkin immuunipuolustus paranee ja talviset flunssat jäävät tulematta. Siihen ei tosin riitä satunnainen jäiseen veteen kastautuminen, vaan toistoja tarvitaan paljon, useita kertoja viikossa.
Vanha valokuva Helsingin Seurasaarenselältä vuodelta 1962 todistaa, että avantouinti keräsi enemmän katselijoita kuin harrastajia. Ihailen tuon ajan valokuvien uimareiden reippaan hymyileviä olemuksia ja stoalaista tyyneyttä. He näyttävät melko nuorilta ja hyvin sporttisilta verrattuina esimerkiksi oman naapurustoni kylmänkestävään seniorijoukkoon.
Kylmä vesi ei ole minun juttuni, vaikka olen melonut tuhansia kilometrejä kaikenlaisessa säässä sulan veden aikaan, joskus jopa sulavien jäiden seassa. Kelluntapuvussa oli kyllä ihan mukava lillua jäisessä vedessä, mutta uimapuvussa, ei sentään... Kastautuminen juhannussaunasta kahdeksanasteiseen meriveteen ei edes muistojen kultaamana aiheuta kaipausta. Sen sijaan muistelen lämmöllä (!) niitä harvinaisia elokuisia saaristoretkiä, jolloin merivesi on lämmennyt 23-24-asteiseksi, eikä uimasta malta tulla pois. Puhumattakaan 26-asteisista järvivesistä, joissa uinti saa lähes hien pintaan.
Talviuintikausi loppuu virallisesti, kun veden lämpötila nousee yli 10 asteen. Se ei ole ihan ensi viikon asia nykyisillä alle 10 asteen lämpötiloilla. Kotirantani on avoin ja tuulinen, ja jo lämmenneet pintavedet voivat muutamassa tunnissa kulkeutua ulapalle. Alkukesästä on viisainta hakeutua suojaisampiin rantoihin, jos haluaa uida edes muutaman vedon.
Ei, minusta ei tosiaankaan tule reipasta talviuimaria, mutta voisin tähdätä reippaaseen kesäuimariuteen. Sitä paitsi kylmään veteen hyppääminen on suorastaan hengenvaarallista, eikä kovin mukavaa kuvaannollisestikaan. Kylmään veteen pitää silti mennä päättäväisesti ilman epäröintiä, ainahan sieltä voi tulla pikapikaa pois...
Leila
Kuvat:
1) Avantouintia Taivallahdella. Nainen ottaa aurinkoa jäällä. Kuvaaja Väinö Kannisto, 20.12.1950. https://helsinkikuvia.fi
2) Avantouimari nousemassa avannosta Hietaniemen uimarannan edustalla. Kuvaaja Volker von Bonin, helmikuu 1962.