Ihan hyvä vielä
Se oli ihan hyvä vielä, itkin 9-vuotiaana vanhan koululaukkuni perään. Se oli punainen olkalaukku ja siinä oli kaksi sivutaskua. Kesällä vanhemmat olivat siivonneet omakotitalomme varastoa, todenneet laukun jo hiukan risaiseksi ja tietämättäni hävittäneet sen. En enää muista, millaisen laukun sain kolmannelle kansakoululuokalle - luultavasti siskon vanhan.
60-luvulla oli tavallista, että ainakin perheen sisällä vaatteita, jalkineita ja muita asusteita kierrätettiin. Sitä tehtiin jonkin verran sukulaisten ja tuttavienkin kesken. Vanhemmat lapset saivat yleensä uusia vaatteita, pienemmät sisarukset perivät vaatteensa isommilta. Vaatteita ihmisillä oli nykyistä vähemmän, niitä ostettiin tarpeeseen. Shoppailu ei ollut tuttu käsite lapsuusaikanani. Maalta lähdettiin kyllä kaupunkiin ostoksille, harvemmin kai pelkästään katselemaan. Vaatekaupoille matkustettiin, kun tarvittiin uusi talvitakki tai juhlapuku eikä sitä kotikylän kaupoista löytynyt. Usein vaatteet teki ompelija, valmisvaatteita ei ollut tarjolla siinä määrin kuin nykyisin.
Vaatteiden hyötykäyttö ei loppunut, vaikka niistä ei enää korjaamallakaan saatu käyttökelpoisia. Sopivana kesäpäivänä istuttiin puutarhaan ja käytöstä poistetuista vaatteista leikattiin matonkuteita. Pieneksi käynyt kevätjuhlamekko jatkoi elämäänsä keittiön maton keltaisena raitana, rikki mennyt paita hohti taivaansinisenä sen vieressä. Vaatteisiin ja tavaroihin yleensäkin suhtauduttiin huolellisuudella, ne käytettiin loppuun ennen hävittämistä. Mitäpä tästä voi sanoa muuta kuin, että kunnon tervettä meininkiä.
Organisoitua tavaroiden kierrätystä en muista 60-luvulta. Me kansakoululaiset tosin keräsimme jätepaperia, toimitimme sen kouluun ja keräystuotolla hankittiin kansakoulun juhlasaliin televisio. Ikäihmiset kertoivat vielä ennen sotia kulkeneista lumppureista, jotka kiersivät talosta taloon ja keräsivät vanhoja lumppuja lähinnä kai paperin valmistusta varten.
Nykyisin vaatteisiin suhtaudutaan toisin. Televisiossa nuori nainen kertoo käyttäneensä t-paitaa kaksi kertaa. Siitä jouti jo luopua, piti saada uutta. Suurissa kauppakeskuksissa ihmiset viettävät runsaasti aikaansa, shoppailu on helppoa. Vaatteiden kertakäyttöajattelu johtaa kuitenkin yhä lisäntyviin vaatevuoriin. Iltalehti uutisoi vuosi sitten, miten Chilessä sijaitsevaan maailman kuivimpaan autiomaahan Atacamaan kipataan vuosittain noin 39 000 tonnia ylijäämävaatteita. Chileen näitä tekstiilejä saapuu artikkelin mukaan myös Euroopan kautta. Osa vaatteista saadaan myytyä, osa jää saastuttamaan luontoa.
Hyväkuntoisten vaatteiden kierrätys on käsittääkseni nykyisin tehty Suomessa melko helpoksi. Moni meistä kiikuttaa vaatepakettinsa Uffin laatikoihin tai Pelastusarmeijaan. Moni lähtee myös itse myymään vaatteitaan ja muita ylimääräisiä tavaroitaan kirpputoreille. Huonokuntoisista vaatteista luultavasti suurin osa päätyy tällä hetkellä sekajätteeseen. Helsingissä kuiville ja puhtaille poistotekstiileille on keräyspisteitä esimerkiksi useissa kauppakeskuksissa. Homeiset ja märät tekstiilit kuuluvat sekajätteeseen.
Kun katson omaa vaatekaappiani, näen kohtalaisen siistit henkaririvit ja vaatepinot hyllyillä. Käytän vaatevarastostani ehkä viittä prosenttia: farkkuja, lenkkivaatteita, t-paitoja, huppareita, jalassa on aina lenkkarit. Loput ovat niitä ihan hyviä vielä vaatteita, joskin mietin, miksi ne kaikki on hankittu? Opiskelijatyttönä oli kiva kierrellä vaatekaupoissa, mutta rahaa ei juurikaan ollut uusiin hankintoihin ja vaatteita oli aika vähän. Nykyisin shoppailu ei maita, vaikka rahaa uusiin vaatteisiin liikenisi jo paremmin. Jonkinlaisena punaisena lankana voisi pitää sitä, että harkiten tulisi hankittua hyvälaatuisia, luonnonmateriaaleista valmistettuja, ajattomia vaatteita. Jo ostaessaan tietäisi, näitä käytän vuosia.
Paimion käsittelylinjastolla poistotekstiileistä tullaan valmistamaan kierrätyskuitua, jota voidaan käyttää uusien tuotteiden raaka-aineena. Tällä hetkellä oman taloyhtiöni pihalla on erilliset jäteastiat lasille, biojätteelle, pienmetallille, paperille, kartongille, muoville ja sekajätteelle. Vuonna 2025 voimaantuleva EU:n direktiivi velvoittaa myös tekstiilien erilliskierrätyksen. Tarkoittaako se kahdeksatta jätepyttyä pihalle? En tiedä, mutta kätevältä se kuulostaisi.
Leena
Kuva: Leena Partanen