Jäinen maailmanvalloittaja
Rantabulevardin jäätelötarjontaan
on tullut uusia yrittäjiä, viimeisimpänä pieni italialaista artesaanijäätelöä
myyvä liikkuva vaunu. Hellepäivänä kaikkiin kioskeihin ja kahviloiden
ulkomyyntipaikkoihin on jono. Se ei ole mikään ihme, ovathan suomalaiset EU:n
etujoukossa jäätelön kuluttajina lähes 13 litralla vuodessa henkilöä kohti.
Jäisestä herkusta on tullut kesäpäivän itsestäänselvyys, mutta talvisinkin vihjaus pakastimessa odottavasta jälkiruoasta saa lapsenlapset tyhjentämään ruokalautasensa nopeammin. Eikä haittaa, vaikka vatsa olisi täysi, jäätelölle löytyy aina tilaa, esimerkiksi kyljistä kainaloiden alta, kuten yksi lapsista kerran valisti minua.
En muista, milloin itse olen maistanut jäätelöä ensimmäisen kerran. Luultavasti se on ollut ruokakaupasta ostettu vaniljapuikko, ilman suklaakuorrutusta, varmasti ihan hyvä, mutta ei mieleenpainuva. 60-luvulla vietin kesäpäiviä tädin luona Savonlinnassa, ja siellä oli jäätelökioski, josta sai tiikerijäätelötötteröitä. Niiden maun muistan, siinä oli juuri sopiva sekoitus makeutta ja jotain kirpeää.
Jäätelön voittokulku Suomessa ja koko maailmassa olisi tuskin ollut mahdollista ilman sähköllä toimivia jäähdytysjärjestelmiä ja pakastimia. Tuhansia vuosia sitten Kiinassa ja Välimeren maissa alettiin sekoittaa jäämurskaa marja- ja hedelmämehuihin, mutta jää oli vaivalla hankittava ja säilytettävä aines, ja niinpä herkku ei juuri levinnyt hovien ulkopuolelle. Satoja vuosia sitten italialaiset keksivät lisätä jääjuomaan kermaa tai maitoa ja hitusen suolaa, ja vähitellen reseptit alkoivat levitä Euroopassa hovikokkien myötä.
Jäätelöä on Suomessakin nautittu hoveissa ja kartanoissa Ruotsin vallan aikana, mutta laajemmassa mitassa se tuli Suomeen Venäjältä. "Haroshii maroshii", eli hyvää jäätelöä huutelivat Helsingin kaduilla venäläiset kauppiaat 1800-luvun lopulla, ja niin tavallinen kansa sai tuntumaa hovien herkkuun. Itsenäisessä Suomessa jäätelönvalmistus alkoi italialaisen Magin perheen perustamassa Helsingin jäätelötehtaassa vuonna 1922, ja muut yritykset seurasivat pian perässä uuteen kiinnostavaan bisnekseen.
Sadassa vuodessa maailma on muuttunut muutenkin kuin jäätelömakujen suhteen. Pienet perheyritykset ovat saaneet tehdä tilaa valtaville ylikansallisille brändeille, joiden maailmanlaajuinen verkosto on taannut samat ja samoilla lisäaineilla terästetyt tuotteet maapallon joka kolkkaan. Jopa suomalainen Valiojäätelö tunnettuine jäätelömerkkeineen myytiin Nestlé-konsernille 2000-luvun alussa kymmenen vuoden sopimuksella, ja Pohjoismaiden suurin jäätelötehdas Turengissa on nykyisin Nestlén omistama. Vielä 80- ja 90-luvuilla se oli Valion jäätelötehdas, koululaisten unelmaretkikohde. No, asiat muuttuvat, ja Valio on aloittanut uudelleen jäätelön valmistuksen, vaikka tunnetuimmat merkit ovat edelleen Nestlén hallussa. Perheyrityksinä aloittaneet Helsingin jäätelötehdas ja tamperelainen Minelli ovat edelleen toiminnassa, joten ihan kaikkea eivät suuryritykset ole jäätelömarkkinoilta vallanneet.
Oma jäätelömakuni on hyvin yksinkertainen. Perusmaut, kuten vanilja, mansikka ja sitruuna, ovat useimmiten valintojani. Mangomeloni joskus, pistaasi ja karpalokinuski myös. Parasta on itse asiassa vaniljajäätelö tuoreiden mansikoiden kanssa. Monet jäätelöt maistuvat liian makeilta, ja epäilen, että niiden sokerimäärä on moninkertainen verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen.
Suomi on rikastuttanut jäätelömaailmaa lisäämällä perusmakuihin lakritsia ja salmiakkia. Hollantilainen ystäväni valitsee aina jommankumman, sillä niitä saa vain Suomesta. Minulle lakritsijäätelö ei maistu, vaikka lakritsin ystävä olenkin. Salmiakilla maustettua en ole edes kokeillut, ja saatan jättää kokeilemattakin.
Kaikista syömistäni jäätelöistä muistan herkullisimpana pienessä italialaiskylässä nautitun sitruunajäätelön. Ostin pikarillisen järvenrantakioskista, siinä oli pieniä sitruunan palasia, koostumus oli hiukan sorbettimainen, mutta kuitenkin kermalla pehmennetty, keväinen aurinko ei vielä sulattanut jäätelöä hetkessä, joten ehdin nauttia siitä sopivan pitkään.
Kun viime yönä alkanut rankkasade hellittää, taidan mennä katsomaan, onko pieni italialainen jäätelövaunu palannut rantabulevardille.
Leila