Kahvitauko
Mennään joku päivä kahville - näin on helppo todeta sattumalta tavatulle tutulle, vaikka kumpikin olisi teenjuoja. Arkinen lausahdus viestii halusta tavata kiireettömästi ja nauttia samalla kahvia tai muuta virvoketta. Lause kertoo myös siitä, että kahville voi mennä, kahvilat eivät ole kiinni pandemian tai sodan vuoksi, ihmisiä uskaltaa tavata.
Jossakin Ukrainan sodan jatkuvassa kuvavirrassa katseeni pysähtyi nuoreen, punaiseen pukeutuneeseen naiseen, jonka taustalla näkyi kahvilan terassi. Twitterin tai Instagramin kuvatekstissä hän kertoi, miten oli tavannut pukeutua ja meikata työhön ja kuinka piti Kiovan kauniista kahviloista. Ja kuinka sota muutti kaiken: työpaikalle ei ole menemistä, kahvilat ovat kiinni, pommisuojaan ei kiirehditä meikit kasvoilla. Kuva jäi mieleeni kenties siksi, että se kertoi muuttuneesta arjesta hyvin tavallisen kuvan kanssa, vaikka sodasta on ollut tarjolla paljon järkyttävämpää materiaalia. Se sai ajattelemaan, kuinka monet itsestään selvinä pitämämme asiat eivät sitä kaikille ja kaikkialla olekaan. Kuten esimerkiksi arkinen työpäivän katkaiseva kahvitauko tai kiireetön hetki lempikahvilassa.
Kun kahvi tuli Suomeen 1700-luvulla, se pysytteli vielä pitkään herrojen herkkuna. Kahvin alkuperämaa on todennäköisesti Etiopia, ja ensimmäinen maininta kahvipavuista löytyy 800-luvun lopulta arabialaisen lääkärin muistiinpanoista. Eurooppaan kahvin toivat venetsialaiset kauppiaat 1600-luvulla Afrikasta ja Arabian niemimaalta, ja samoihin aikoihin hollantilaiset onnistuivat kahvipapujen viljelyssä Indonesian saarilla. Kahvia oli kuitenkin nautittu esimerkiksi turkkilaisissa ja arabialaisissa kahvihuoneissa jo 1400-1500-luvuilla, ja tapa levisi myös Eurooppaan, missä Venetsia sai ensimmäisen kahvilansa vuonna 1683 ja Lontoo seurasi perässä 1688.
Suomessa kahvin suosio nousi suureksi jo 1800-luvulla, olipa oikeus kahvitaukoon kirjattu jopa joihinkin työsopimuksiin. Nykyisin suomalaiset kuluttavat vuosittain noin 50 miljoonaa kiloa kahvia, mikä tekee henkeä kohti 4-5 kupillista päivässä. Ei ihan vähän, sillä keskiarvoissa on aina niitä, joiden kulutus on nolla.
Omat varhaisimmat kahvimuistoni liittyvät sukulaisten vierailuihin. Kahvipavut jauhettiin käsikäyttöisessä myllyssä ja pannukahvi keitettiin huolella. Paremmat kahvikupit kannettiin pöytään ja iloinen puheensorina alkoi. Arkisen maidon sijasta tarjolla oli kermaa, jota olimme hakeneet kokonaisen litran pullollisen kirkonkylän meijeristä. Tuore pulla ja tiikerikakku tekivät kauppansa, eikä kukaan onneksi laskenut lasten ottamia pikkuleipiä. Kahvi oli silloinkin aikuisten juomaa, mutta lapsille tarjottu marjamehu kelpasi mainiosti herkkujen painikkeeksi.
Ensimmäiset työpaikan kahvitauot koin teini-ikäisenä mansikkamaatilalla. Raskas poimintatyö keskeytyi puolilta päivin lounastaukoon ja iltapäivisin kahviin, jonka isäntäväen edustajat toivat pellon laidalle. Maidonsekainen kahvi ja hiukan kuivahtanut pulla eivät koskaan ole maistuneet yhtä hyviltä kuin tuolloin, kun kipeä selkä pääsi hetkeksi suoristumaan.
Kahvin valmistus on muuttunut noista ajoista. Itse paahdetuista ja jauhetuista kahvipavuista on siirrytty suodatinkeittimiin ja pikkuhiljaa kaikenlaisiin erikoiskeittimiin, joista kupillisen cappuccinoa tai lattea saa napin painalluksella. Kahvilassa ei useinkaan riitä, että tilaa kahvin, vaan pitää määritellä, haluaako espresson, cappuccinon, macchiaton, latten vai kenties filtterikahvin. Entä yksinkertaisena vai tuplana? Espresso ja sen johdannaiset syntyivät 1900-luvun alun Italiassa, mistä kahviloiden laitteisto vähitellen levisi muualle Eurooppaan.
Kahvitauko on Suomessa työntekijöiden lakisääteinen oikeus. Kahvin asema arjessamme tuntuu vankalta, mutta sillä on vakavia uhkia. En tarkoita pelkästään sodan kaltaisia uhkia, vaan ilmastoon liittyviä. Kahvinviljelyyn soveltuvat alueet vähenevät lämpenemisen ja kuivuuden takia, eikä uusia viljelyalueita niin vain loihdita kestävän kehityksen nimissä. Kahvista voi vähitellen tulla ylellisyystuote, mutta olisiko suuri katastrofi, jos kuluttaisimme keskimäärin esimerkiksi 2 kupillista kahvia per henkilö per päivä nykyisen 4-5 sijaan? Maistuisikohan se jopa paremmalta? Itselleni riittää kupillinen espressoa päivässä, mutta jos maailma muuttuu paremmaksi ilman sitä, niin olen valmis luopumaan tavastani. Toivon kuitenkin, että kahvitauon kaltainen yhteinen rentoutumishetki pitää puolensa työpaikoilla, olipa juomana mitä tahansa. Ennen kaikkea toivon, että kiovalaisen kahvilan terassilla kuuluu jälleen pian puheensorinaa vailla pelkoa.
- Leila -
Kuva 1: Leila Haltia
Kuva 2: Helsinkikuvia.fi, Elanto-lehden kokoelma. Tyttö kurkottaa kahvipannua. Kuvaaja tuntematon. 25.4.1956.