Kenen jonoissa seisot?
Kello soitti välitunnin päättymisen merkiksi. Jokainen etsi oman luokkansa jonoa. Seisoimme niissä lopulta ojennuksessa ja hiljaa. Opettaja katsoi, kuinka suora muodostelma oli ja alkoi päästää oppilaita jono kerrallaan sisälle. Opin jonottamaan aloitettuani kansakoulun. Toiseen jonoon jouduin tai pääsin samaisessa koulussa, kun odotimme lautaset käsissämme velli- tai keittoannostamme.
Jokainen meistä on kokenut pakollisen jonottamisen. Kaupan kassalla tai lihatiskillä, laboratoriossa tai lääkäriasemalla. Olemme jonottaneet puhelimessa vakuutusyhtiöön, vastanneet ensin kysymyksiin, millä kielellä palvelumme haluamme, sen jälkeen mitä asiamme koskee. Muutaman numerovalinnan tehtyämme olemme päässeet itse jonotusvaiheeseen ja kuunnelleet ehkä kymmeniä minuutteja samaa musiikkikappaletta, joka on jäänyt loppupäiväksi soimaan korviimme. Vaikka jonoärsytys on noussut huippuunsa, vaihtoehtoa asian hoitamiseksi ei välttämättä aina ole ollut.
Jonossa seisominen saa herkästi hätääntymään tai heittää paniikin päälle, kun junanlähtöön on aikaa viisi minuuttia ja lippuautomaatin edessä on pitkä jono. Tai lentokentän turvatarkastus etenee hitaasti ja tuntuu siltä, ettei koneeseen ehdi millään.
Muutama vuosi sitten kuljin säännöllisesti Helsinginkatua pitkin Hurstin Valinnan ruoka-avun jakopäivänä. Jono kiemurteli pitkin jalkakäytävää joskus satojakin metrejä. Ruokaa ja muutamaa ystävällistä sanaa jonotti satoja, joskus tuhansiakin ihmisiä. Väistämättä tunsin syyllisyyttä omasta hyvästä tilanteestani, rahaa oli aina riittänyt ruokaan ja muuhunkin välttämättömään. Tähän jonoon ei tarvinnut jäädä.
Äiti kertoi lapsuudestaan, kuinka he kaverinsa kanssa menivät myöhään illalla silakkajonoon Lohjan torille. Kalakauppias, ilmeisesti inkoolainen kalastaja, tuli varhain seuraavana aamuna tuoreine kaloineen. Ostajatkin olivat aikaisin liikkeellä, kaikki halusivat oman osuutensa. Tytöt päättivät urheasti varmistaa paikkansa ensimmäisinä jonossa. 1930-luvun lopulla silakat olivat tärkeä ja edullinen raaka-aine ruuan valmistukseen. Muutaman tunnin öisestä jonotuksesta lienee ollut hyötyä perheen ruokatalouteen, ja kaveruksille luultavasti myös hupia.
Mitä kaikkea olemme valmiit nykyaikana vapaaehtoisesti jonottamaan ja minkä vuoksi? Kun Tuurin kyläkaupan bensa-asemalla jaettiin ilmaista bensaa, ensimmäiset olivat paikalla jo kukonlaulun aikaan ja jonoa riitti myöhään yöhön. Perheillä saattoi olla erilaisia taktiikoita, yksi jonotti, toiset nauttivat muusta Tuurin tarjonnasta. Oli tultu kaukaa ilmaisen bensan vuoksi ja sillä kuitattiin ainakin matkakulut. Kyse ei ollut ehkä pelkästään ilmaisesta polttoaineesta, päivä toi samalla mukanaan monta muutakin huvia ja elämystä.
Joskus jonotuksessa on ollut kysymys suuremmasta elämään vaikuttavasta asiasta. Lehtikirjoitusten mukaan kuntien omakotitalotontteja on jonotettu asuntovaunuissa ja -autoissa jopa puolitoista viikkoa. Mutta jos kyseessä on kauppakeskuksen avajaisten yllätysämpäri, mikä vetää jonoon, ryntäykseen, tönimiseen ja pieneen kahnaukseenkin. Ehkä kysymys on arkea piristävästä innostuksesta, mukanaolosta, jonkin uuden asian jakamisesta ja pienestä yllätyksestä. Siitä voi sitten kertoa pihaparlamentissa ja lastenlapsille. Olen kammoksunut Hulluille päiville ryntäilyä, kun shoppailu ei muutenkaan maistu. Jonottamisen ja ostamisen seurauksena joutuu kaiken lisäksi keltaisine kasseineen kaupan mannekiiniksi.
Nettivaraaminen on helpottanut konsertteihin ja muihin kulttuuritapahtumiin lippujen ostamista. Olen ollut aina huono jonottaja ja useimmiten luovuttanut ajatuksella, tulen huomenna, ehkä lippuja ja tavaraa on vielä silloinkin tarjolla. Vapaaehtoisesti jonotin pisimpään vuosia sitten Firenzen Uffizin taidegalleriaan. Porottavassa auringonpaiseessa seisoimme liki kolme tuntia ja matkatoverini poikkesi välillä ostamaan evästä ja juotavaa läheisestä kaupasta. Botticellin Venuksen syntymä ja monta muuta komeaa taideteosta tuli nähtyä. Tämän "urhean" suorituksen pääsin kertomaan tässäkin tekstissä, nykyisin tuonkaltainen jonotus jäisi tekemättä.
Korona-aika on tuonut silmiemme eteen hyvinkin karuja jonoja, vaikka kaikkea kokoontumista on maailmalla rajoitettu. Intiassa koronatartuntoja on ollut jopa satojatuhansia päivässä. Sairaalapaikkoja ja ruumiiden tuhkausta joudutaan jonottamaan kadunvarsilla paahtavassa helteessä. Tämän tuskakuvan muistaessaan voisi ehkä pienessä liikenneruuhkassa unohtaa oman jonoärsytyksensä ja rentoutua kaikessa rauhassa auton selkänojaa vasten.
Leena
Kuva: Helsinkikuvia arkistosta: Jono maitokaupan, Kolmas linja 12, edustalla suurlakon aikana.Torniainen P., valokuvaaja 11.1905