Kirjojen ostaminen kannattaa aina
Tein lähtöä joka-aamuiselle kanavalenkille. Selailin lehteä ja huomasin siinä kuvan juuri edesmenneestä Jörn Donnerista. Surua ja samalla lämpöä läikähti sisälläni. Pois oli lähtenyt mielenkiintoinen kulttuuri- ja yhteiskuntavaikuttaja. Moni liittää Donnerin sloganiin Lukeminen kannattaa aina. Sen muistaessani näin hänet istumassa nojatuolissa seinän peittävän kirjahyllyn edessä.
Lenkkipolulle päästyäni aloin miettiä, mitä vastaan tulevat kulkijat mahtavat lukea, vai lukevatko he ollenkaan? Tai mikä kirja voisi kuvata heitä? Ensimmäinen vastaantulija oli keski-ikäinen mies. Juuri kun kohtasimme toisemme, taivaalle ilmestyi pörräämään pienlentokone. Mieleni yhdisti miehen kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaanakin olleeseen JP Koskisen Tulisiipeen. Ehkä juuri se kirja oli vastaantulijan yöpöydällä odottamassa lukijaansa.
Kanavamäen päällä kohtasin keltaisella polkupyörällä ja kypärällä varustetun postinjakajan. Mieleen putkahti Fedja-setä, kissa ja koira -teoksen posteljooni Petshkin. Kuvittelin miehen koputtamassa rivitalon oveen: Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen. Ehkä mies ei aivan itse Petshkin ollut, mutta kyseinen klassikko saattoi olla juuri hänen suosikkinsa.
Lähellä kanavaa minua vastaan juoksi kalliin näköisissä tamineissa hoikka mies keskittynyt ilme kasvoillaan. Mielikuvitukseni ja ehkä joku saippuasarja piirsivät eteeni komean aivokirurgin. Jäin miettimään, mitähän kirurgit mahtavat lukea? Tieteellisiä julkaisuja vai hömppäromantiikka? Jostain syystä en pystynyt liittämään mieheen mitään kaunokirjallista teosta. Ajatusleikkini ontui heti alkuunsa.
Rantapolulla oli vilskettä. Vastaantulijoita riitti. Myös lapsia isovanhempineen. He lukivat taatusti hiihtolomalla yhdessä Peppi Pitkätossua tai Harry Potteria. Räntäkuuro oli loppunut ja aurinko paistoi. Eilinen tulvavesi oli laskenut ja polulla oli taas kulkijoita.
Istuin rantapenkille ja googletin, paljonko me suomalaiset ostamme kirjoja. Vuoden 2018 luku löytyi helposti, 18 miljoonaa painettua kirjaa. Eräs ystäväni ostaa ja lukee jatkuvasti kirjoja. Luettuaan uutuuskirjan hän laittaa sen heti kierrätykseen. Omat kirjakaappini pullistelevat ja yöpöydällä on vaarallisen korkea kirjapino. Tiedän, että suurinta osaa kirjoista en lue uudelleen, silti niistä eroaminen on minulle hankalaa.
Ajoittain niistä on kuitenkin tilanpuutteen takia pakko luopua. Olimme muutama vuosi sitten ystävien kanssa kirpputorilla myymässä ylimääräistä tavaraa. Mukana oli runsaasti kirjoja. Suurin osa siisteistä teoksista ei saanut uutta kotia edes pyynnöllä Ole hyvä ja ota.
Aamulenkin jälkeen aloitin imuroinnin. Jälkeenpäin olen miettinyt, kannattaako siivous aina? En ole ihan varma. Kotini tv on sijoitettu hyllylle liukuovien taakse. Tällä kertaa päätin imuroida huolella myös television taustoineen. Kun käänsin pientä taulutelevisiota, kuului naksahdus. Jotain murtui jalustasta ja tauluosa nyökähti eteenpäin. Paniikissa kaappasin viereisestä kirjakaapista Nalle Puhin ja työnsin sen taulun ja tason väliin pitääkseni ruutuosan pystyssä.
Ensiavun jälkeen kaivoin kaapista paksumpia teoksia: H C Andersenin 81 Märchen, Jane Austenin Tavat ja Tunteet ja Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. Työnsin ne ruudun ja tason väliin ja Nalle Puh pääsi pinteestä. Asetelma tuntui varsin tukevalta ja tauluosa oli topakasti pystysuorassa. Totesin tyytyväisenä: kirjojen ostaminen kannattaa aina.
Donnerista tulvahti mieleeni muisto kasvokkain kohtaamisestamme. Olin lokakuussa 2002 Akateemisessa kirjakaupassa, jossa Donneria haastateltiin uudesta Minetten rakkaus - teoksesta. Muiden mukana jonotin signeerausta kirjaani. Hän kysyi, kenelle kirja omistetaan. Vastasin Leenalle. Yhdellä vai kahdella e:llä, hän kysyi. Hetken mietin, mitä hän tarkoitti. Sitten hoksasin ja vastasin: kahdella.
Leena
Kuva Leena Partanen