Kohtaamisia
Lenkkeilen usein aamuisin merenrantapolkua pitkin Yliskylästä Laajasalon kanavalle ja siitä edelleen Laajasalon sillalle. Edestakaiseen matkaan kuluu reippaasti kävellen neljäkymmentä minuuttia. Hyvällä säällä aikaa menee enemmän, kun lenkkeilyn lomassa istuskelen penkillä, katselen merta, lintuja ja ihmisiä.
Aivan meren äärellä kulkevalla hiekkapolulla on paljon liikkujia: koiranulkoiluttajia, sauvakävelijöitä, äitejä ja isiä lastenvaunuineen, ikäihmisiä rollaattoreineen ja meitä monen ikäisiä kävelijöitä ja juoksijoita. Usein vastaan tulee tuttuja kasvoja, mutta sivuutamme toisemme tervehtimättä ehkä ajatuksin, että tuokin sinipipo taas aamulenkillä.
Reitin alkupäässä ylitän pienen sillan, jonka alla virtaa puro mereen. Kodin ja tuon sillan välillä kohtasin usein viime syksynä iloisen, iäkkään rouvan ulkoiluttamassa borderterrieriä. Eräänä syyspäivänä rouva tuli vastaan koirineen ja avasi keskustelun. Pakkanen oli jäädyttänyt yöllä edellispäivän sateen maanpinnan liukkaudeksi. Olin varustautunut talven kitkakengillä, rouva liukasteli tavallisissa kesäisissä ulkoilukengissä. Siinä oiva aihe päästä juttelussa alkuun, ulkoilukengät.
Kohtasin saman rouvan usein aamupäivälenkeillä asuintalojemme lähistöllä. Vaihdoimme kohdatessamme muutaman sanan ilmoista, lenkkeilykamppeista, tulevasta joulusta, niin sanotuista tavallisista asioista. Sitten eräänä päivä rouva kertoi, että borderterrieri haetaan seuraavana päivänä pois, se oli ollut hänellä vain hoidossa. Rouva oli huolissaan, miten jatkossa tulee ulkoiltua, kun ei tarvitse viedä kaveria ulos.
Tammikuun harmaana lauantaiaamuna tein tutun kanavalenkin ja läksin sen jälkeen keskustaan lounastreffeille kirjoittajaystävien kanssa. Kävelin sateessa bussipysäkille ja tihku kasteli nopeasti silmälasini. Hakeuduin bussipysäkin katokseen, johon oli sulloutunut joukko vieraita ihmisiä. Katseet olivat suuntautuneet bussin tulosuuntaan, joku näpräsi kännykkäänsä, kukaan ei puhunut mitään.
Takanani seisova, minua ehkä parikymmentä vuotta nuorempi mies muutti yllättäen paikkaansa toiselle puolelleni, katsoi minua hetken ja sanoi: "Saisi jo tulla pakkaset". Tuttu ja turvallinen aihe, sää. Vaihdoimme mielipiteitä ilmoista ja ilmastonmuutoksesta. Sitten mies painoi katseensa maahan ja sanoi, että tuli vähän juhlittua kavereiden kanssa. Mies näytti siistiltä, ei haissut edellisen illan juomille, juhliminen ei näkynyt mitenkään päällepäin, mutta asia ryöpsähti hänen suustaan kuin tunnustus äidille tai vaimolle. Vastasin vain, että sehän mukavaa.
Istuin bussin etuosaan. Keskustelukumppanini asteli ohitseni bussin takapenkeille. Avautuminen edellisestä illasta ei jatkunut. Oma mielikuvitukseni läksi kuitenkin hänen juhlimispaljastuksestaan lentoon. Tuliko mies bussiin kaverinsa kämpiltä, oliko hän eksynyt yhden yön suhteeseen vai nousiko hän kyytiin turvallisesti kotibussipysäkiltään?
Metrossa mies tuli samaan vaunuun, jäi seisoskelemaan sen toiseen päähän, minä istuin toisessa päässä. Sitten hän teki taas yllättävän paikan vaihdon. Hän ei istunut lähimmälle mahdolliselle penkille vaan käveli minua kohti ja istui toiselle puolelle käytävää. Aloin pyöritellä kännykän näyttöä, vaikkei minulla ollut siitä mitään katsottavaa.
Tunsin itseni vaivautuneeksi, jatkuisiko keskustelumme vai olisiko mies ehkä jotenkin häiriintynyt, lähtisikö hän seuraamaan minua, kun poistun metrosta. Olin tyytyväinen, että ystäväni odottivat minua keskustan ruokapaikassa. Ei mitään hätää. Kalasataman jälkeen metro painui maan alle. Mies nousi paikaltaan ja jäi Sörnäisten metroasemalla pois. En koskaan saanut tietää, menikö mies kotiinsa, töihin tai tapamaan ehkä äitiään tai lapsiaan.
Seuraavana aamuna kävelin taas kanavan rantaa, katselin tyyntä merta ja paria kanavalle suuntaavaa melojaa. Mietin ajatuksiani kanssaihmisistäni. Näin satunnaisen puhekumppanini ensin ystävällisenä keski-ikäisenä miehenä, sitten vaimonsa pettäjänä ja lopulta naisia jahtaavana häirikkönä. Uutisointi ympärillämme tapahtuvasta pahuudesta tekee meistä monista varovaisia. Luultavasti kohtaamani mies oli kuitenkin vain hiukan krapulainen kulkija tammikuun lauantaiaamussa. Menossa ehkä ystävänsä luokse kahville ja kaipasi hetken juttuseuraa.
Leena