Korkealta näkee kauas
Näkötornille pääsi jalkapatikassa jyrkkää polkua pitkin. Pitkässä hameessa oli varottava irtokiviä ja varvikkoa. Kesäpäivän nostattama hiki kirveli silmissä. Perillä odotti puinen näkötorni, jonka tasanteelle johtivat kapeat portaat. Puijolta avautuvat maisemat vesistöineen ja saarineen palkitsivat kolme nuorta, jotka olivat nousseet mäelle hevoskyydin sijaan jalkaisin. 1900-luvun alkuun sijoittuvassa kuvauksessa maisemat nostattivat nuorissa vielä kiihkeän kansallistunteen, jonka innostamana he kajauttivat ilmoille "Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa…".
Puijon nykyiseen, vuonna 1963 valmistuneeseen torniin pääsin kahdeksanvuotiaana. Se lienee ollut ihka ensimmäinen näkötornikokemukseni. Upeiden maisemien lisäksi tornin pyörivä ravintola oli silloisille matkailijoille varsinaista luksusta. Tunnin kestäneen kierroksen aikana ehti nauttia hyvästä ruuasta ja lumoutua maisemista. Syy tornin rakentamiseen ei ollut kuitenkaan pelkästään matkailu ja komeat maisemat. Tornia tarvittiin ensisijaisesti linkkitorniksi puhelinliikenteen automatisoinnin takia.
Ensimmäisen puisen, 16 metriä korkean näkötornin jälkeen Puijolle rakennettiin toinen 24-metrinen tiilitorni. Sen kerrotaan toimineen sota-aikana myös ilmavalvontatornina ja se purettiin vasta nykyisen tornin valmistuttua. Puijon mäki on suosittu turistikohde ja nykyisestä, 75 metriin nousevasta tornista on järvi- ja saarimaisemia ihastellut jo miljoonia kävijöitä.
Ensimmäiseen tornielämykseeni en muista liittyneen korkealla olemisen pelkoa. Torneihin on kuitenkin noustava joko jalkaisin tai hissillä. Puijon torniin nouseminen on saattanut olla minulle maaseudulla kasvaneelle myös ensimmäinen hissikokemus ja ehkä jännittävämpi ja pelottavampi kuin itse tornissa oleskelu.
Seuraava tornikokemus oli Näsinneula. Silloin olin jo aikuinen ja yli sadan metrin korkeudessa kahvittelu tuntui epämiellyttävältä. Pari kertaa olen noussut Eiffel-tornin ensimmäisille tasanteille ja päätynyt lieventämään pelkoani tornin baariin. Kairon tornissa liki kahdensadan metrin korkeudessa istuin silmät kiinni hissin vieressä olevalla tuolilla matkaseurani ihastellessa miljoonakaupungin näkymiä. Pelosta huolimatta nousin matkoilla monenlaisiin torneihin. Paikat maisemineen kiinnostivat, mutta vuosien varrella korkeanpaikankammo paheni joskus paniikkiin saakka.
Torneilla on muitakin merkityksiä kuin näyttää ihmisille maisemia. Tornit ovat liittyneet vahvasti kaupunkien puolustukseen ja vartiointiin. Vesitorneilla on ollut merkitys veden varastoinnissa ja paineentasauksessa, asemien kellotornit ovat näyttäneet ihmisille aikaa ja palotorneista vartijat tarkkailivat maastoa ja metsäpalot saatiin kuriin aikaisessa vaiheessa.
Helsinkiin on noussut viime aikoina lukuisia tornitaloja. Kalasataman ohittaessani eteen nousevat tornitalot tuntuvat lähinnä maisemanpilaajilta. Ne eivät omassa mielessäni sovi merelliseen miljööseen. Tornitalojen rakentamista perustellaan kai lähinnä Helsingin asukasluvun nopealla kasvulla ja taloja pyritään rakentamaan raideliikenteen solmukohtiin. Korkealle rakentaminen on kuitenkin kallista eikä rakentamisessa aina vältyttäne ongelmiltakaan.
Pitkään kerrostalossa asuneena neljännessä kerroksessa asuminen tuntuu vielä siedettävältä. Ajatus vaikkapa viidennessätoista kerroksessa asumisesta tuntuu jo ahdistavalta. Ei pelkästään siitä syystä, että korkeanpaikankammo astuu kuvaan vaan korkealla asuminen tuntuisi luultavasti myös turvattomalta. Entäpä jos jossain kerroksessa syttyisi tulipalo eikä hissiä voisi käyttää rakennuksesta poistumiseen. Ehtisikö rappuja pitkin ulos ennen kuin savukaasut valtaisivat porraskäytävät?
Turvallisuutta ajatellessani mieleen nousee väistämättä New Yorkin World Trade Centerin torneihin kohdistunut terrori-isku. Syyskuun 11. päivänä 2001 kaksi matkustajakonetta ohjattiin torneihin ja tuhansia ihmisiä kuoli rakennusten sytyttyä tuleen ja romahdettua. Maailman korkein rakennus lienee tällä hetkellä Dubain yli 800 metriä korkea Burj Khalifa. Korkeus tuntuu käsittämättömältä, miten se on ylipäätään pystytty rakentamaan.
Suomen korkein rakennus on Kirkkonummelle noussut Prysmian Groupin 185 metriä korkea kaapelinvalmistustorni. Mitä korkeampi tuotantotorni sitä pidempiä yhtenäisiä kaapeleita voidaan valmistaa. Korkeuteen on päädytty siis tuotannollisista syistä. Samalla kaapelitorni sattui ohittamaan korkeudessaan Tampereen Näsinneulan 17 metrillä.
Näkötorneihin kiipeäminen ei ole enää minun lajini. Puijon lisäksi ehkä mieleenpainuvin tornikokemus on Italian Toscanassa sijaitsevan keskiaikaisen San Gimignanon kaupungin tornit. Liki sadasta tornista on edelleen jäljellä neljätoista. Niitä eri suvut rakensivat aikoinaan näyttääkseen omaa mahtiaan. Mitä korkeampi torni sitä suurempi arvoasema. Säilyneitä torneja voi ihailla kaupungin ulkopuolelta tai kaupungissa liikkuessa, niihin ei tarvitse kiivetä.
Leena
Kuva: Leena Partanen