Kulkulupien maailma
Ahtaassa portaikossa väki valui hitaasti alaspäin kohti
osakunnan juhlatiloja. Hiki nousi otsalleni ja puristin paperista korttia
käsissäni varoen sen rypistymistä. Portaiden alla seisoi ladonovihartiainen mies,
joka pysäytti edessäni odottavan nuorukaisen ja vaati saada nähdä paperit.
Nuorukaisen kaivellessa taskujaan ovimies viittoi minulle ja ystävälleni, että
teidät tunnenkin, menkää. Pujahdimme nopeasti ohi ja yhtä nopeasti kortti
vilahti käsilaukkuni sivutaskuun. Se oli kahta vuotta vanhemmalta tuttavalta
lainattu, ei edes näköinen. Me olimme ystäväni kanssa lukiolaistyttöjä, joilla
ei ollut mitään laillista pääsyä opiskelijoiden bileisiin. Siellä me kuitenkin
silloin tällöin kävimme väärien papereiden turvin ja saimme jopa ankaraksi tunnetun
ovimiehen uskomaan olevamme kantaporukkaa.
Meidät erotti laillisesta sisäänpääsystä sekä ikä että sosiaalinen asema: emme kuuluneet yliopisto-opiskelijoihin. Iälle emme voineet mitään, opiskelijoiksi päädyimme vasta vähän myöhemmin.
Samoihin aikoihin 60-luvun lopussa meillä ei olisi vähän vanhempinakaan ollut pääsyä esimerkiksi ravintoloihin. Erityisesti yksinäiset naiset pidettiin niistä ulkona prostituution pelossa (!!!). Kulkulupa oli siis myönnetty jo syntymässä.
Samoihin aikoihin Alko myi väkeviä juomia vain ns. viinakortin omistaville. Kortti oli sidottu tiettyyn myymälään, ja alkujaan 40-luvun lopussa siihen jopa merkittiin myymäläkäynnit. Kortti poistui käytöstä samana vuonna kuin tulin täysi-ikäiseksi, joten sain sen jälkeen vapaasti valita sekä juomat että ostopaikan. Kortin poistumisesta kukaan ei tainnut olla pahoillaan, eihän Alkon ollut tapana jaella kanta-asiakkailleen bonuksia tai erityistarjouksia.
Sain ensimmäisen passini parikymppisenä. Sitä ennen olin matkustanut vain Ruotsissa, mihin pääsi henkilöllisyystodistuksella. Passi oli voimassa viisi vuotta, passikuvassa ei missään nimessä saanut hymyillä, ja passiin kerättiin tarkkaan kaikki matkustusleimat. Se oli itse asiassa hauskaa, sillä pelkästään passia selaamalla sai palautettua mieleen kaikki mukavat matkamuistot. Osa leimoista kertyi maista, joita ei nykyään enää ole; Socialistic Republic of Romania, CCCP eli Neuvostoliitto. Oikeastaan harmi, että passin leimaamisesta on luovuttu, olihan se aina juhlallinen hetki, kun virkailija otti metallisen leimasimen käteensä, painoi sitä päättäväisesti ja toivotti hyvää matkaa. Silloin ikään kuin koki itsensä kunnolla matkustuskelpoiseksi, kun oli leimat todisteena. Nykymenolla voi kulkea maasta toiseen jättämättä välttämättä mitään jälkiä edes digitaalisesti, etenkin jos liikkuu autolla eikä käytä maksukortteja.
Oli passin leimoista toki haittaakin. Jos sattui yrittämään vaikka Neuvostoliiton kulkuleimoilla Yhdysvaltoihin, matka saattoi tyssätä lentokentälle (näin urbaanilegendoissa kerrotaan, en ole pystynyt varmistamaan todenperäisyyttä).
Passin kaltainen asiakirja kulkulupana periytyy muinaisesta Egyptistä, mutta vasta parinsadan vuoden ajan sitä on käytetty henkilöiden identifiointiin. Sitä ennen rajoja niin maan sisällä kuin maiden välillä pääsi ylittämään suosituskirjeiden avulla. Joku luotettava (merkittävä ja tunnettu) henkilö tai taho suositteli kulkuoikeuden myöntämistä, ja portinvartijat yleensä noudattivat suositusta. Valokuva ilmestyi passiin ensimmäisen maailmansodan aikoihin, koska vaarana olivat maasta toiseen liikkuvat vakoojat. Valokuva tosin saattoi olla kenen tahansa ottama, ja oikeastaan vasta vuodesta 1960 lähtien suomalaisten passit ovat olleet saman kaavan mukaisia, kun niiden myöntäminen on annettu poliisin tehtäväksi. Vuoden 2001 terrori-iskut toivat passeihin ympäri maailman uudet biometriset tunnisteet, mm. sormenjäljen.
Maailmamme on nykyisin täynnä kulkuesteitä. Julkiseen liikenteeseen tarvitaan matkalippu, työpaikalle pääsee erityisellä kulkukortilla, jumppatunnille avautuu portti vain paikan varanneille, kaverin luokse voi pistäytyä vain, jos tietää kerrostalon ovikoodin. Voin kirjoittaa blogiani, kun tiedän tietokoneeni salasanan. Pankkiasiointiin tarvitsen useita tunnuslukuja ja salasanoja, Googlen tileihin kirjoittautuminen tulee ensi viikosta lähtien vaatimaan kaksivaiheisen tunnistautumisen. Oikeastaan elämä on siis pelkkää esterataa. Osa esteistä on itse valitsemiani, osaan en voi mitenkään vaikuttaa.
Opiskelijatansseihin pyrkiminen alaikäisenä ja väärillä papereilla oli täysin itse valittu lipsahdus laittomuuden puolelle. Se päättyi onnellisesti ikioman opiskelijakortin saamiseen, mikä palautti minut ja ystäväni lain oikealle puolelle.
Leila
Kuvat: Leila Haltia
Passin historiaa:
Passiasetus vuodelta 1862:
https://histdoc.net/historia/passi1862.html
Viinakortin historiaa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viinakortti