Kun juna kulkee vaan

Lomailin muutaman päivän Hämeenlinnassa Aulangolla. Hotellihuone oli varattu järvinäköalalla. Maiseman peitti kuitenkin kolme yhteen kasvanutta mäntyä ja Vanajavesi näkyi parvekkeeltani pieninä välähdyksinä oksiston välistä. Ensimmäisenä päivänä havahduin järveltä tulevaan pauhaavan kolkuttavaan ääneen, joka hiljalleen loittoni ja loppui hetken kuluttua.

Iltalenkillä tajusin, että ääni tuli muutaman kilometrin päästä. Juna oli juuri ylittänyt kaukana näkyvän rautatiesillan ja eteni Tamperetta kohti. Kari Tapion laulu Kun juna kulkee vaan oli soinut tulomatkalla autoradiossa, se lähti rytmittämään askeleitani Vanajaveden rantapolulla.

Suomen ensimmäinen rataosuus avattiin Helsingistä Hämeenlinnaan vuonna 1862. Taustalla lienee ollut Venäjän keisarin ja Suomen suurruhtinaan Aleksanteri II:n käsky liikenneyhteyksien kartoittamisesta sisämaan ja satamien sekä keisarikunnan pääkaupungin Pietarin välillä. Oman aktiivisuutensa ensimmäisen rataosuuden rakentamiseksi olivat ilmaisseet myös Hämeenlinnan kaupunki ja alueen suurtilalliset.

Pietarin rata eli Riihimäen ja Pietarin välinen osuus avattiin 150 vuotta sitten 11.9.1870. Suuressa Venäjän maassa oli silloin levotonta. Suomen sitominen emämaahan ja tyynenä  pitäminen oli ratahankkeen avulla tärkeää.

Mielenkiintoiseksi tämän hankkeen tekee se, että radan vetämiselle oli kaksi vaihtoehtoista linjausta, eteläinen ja pohjoinen. Nykyinen rata Riihimäeltä Lahden ja Kouvolan kautta Pietariin noudattaa eteläistä vaihtoehtoa ja siihen kuului myös Vääksyn kanavan rakentaminen Vesijärven ja Päijänteen välille. Pohjoinen vaihtoehto olisi kulkenut Hämeenlinnasta Päijänteen ja Vesijärven väliselle kannakselle Anianpeltoon, nykyiseen Vääksyyn.

Anianpeltoon oli suunniteltu kaupunkia jo 1700-luvulla. Mikäli rata olisi toteutunut pohjoisella linjauksella Vääksy olisi todennäköisesti kasvanut alle kymmenentuhannen asukkaan kunnan sijasta suurehkoksi kaupungiksi ja puolestaan Lahti ja Kouvola eivät ehkä olisi kasvaneet nykyisen suuruisiksi.

Radan rakentaminen oli liki kaksisataa vuotta sitten alkeellista. Miehillä oli puiset kottikärryt ja lapiot. Koneiden virkaa hoitivat hevoset ja rattaat. Hartiavoimin ilmeisesti siirrettiin myös ratapölkkyjä ja kiskonpätkiä, jotka painoivat noin 30 kg/m, kiskopituus oli 6,4 m. Raideleveydestä käytiin vilkasta keskustelua. Edullisempaa kapearaidejärjestelmää puolsi erityisesti Snellman nälkävuosien aiheuttaman talousahdingon vuoksi. Emämaassa katsottiin kuitenkin välttämättömäksi se, että Suomessa on sama leveäraidejärjestelmä kuin Venäjällä. Raideleveydeksi tuli 1524 mm.

Töiden alettua talvella 1868 väkeä työmaalla oli vielä vähän. Työ oli metsän kaatamista, maa- ja kallioleikkausten tekoa sekä pengerrystyötä. Hankkeen edetessä saman vuoden syksyllä työväkeä oli enimmillään lähes 12 000. Väkeä kuoli tauteihin ja aliravitsemukseen. Pietarin rataa on kutsuttu myös Luuradaksi. Kuolleille perustettiin omia hautausmaita, mutta tarinat kertovat heitä haudatun myös suoraan ratapenkkaan.

Vaikeuksista huolimatta rakennustyö eteni varsin nopeasti. Hanke valmistui noin kahdessa ja puolessa vuodessa. Radan lisäksi rakennettiin 32 asemarakennusta sekä 94 ratavartijanmökkiä. Radalla oli merkitystä niin kaupankäynnin kuin henkilöliikenteenkin kannalta. Matka-aika oli vuonna 1894 noin neljätoista tuntia, tänä päivänä Allegro-juna kiidättää matkustajat Riihimäeltä Pietariin noin neljässä tunnissa.

Juna on ylivoimaisesti ympäristöystävällisin liikennemuoto. Visioissa on "tunnin junia" Turkuun ja Tampereelle sekä puolen tunnin junamatka tunnelia pitkin Tallinnaan. Junaliikenteen nopeutuminen kaupunkien välillä parantaisi etenkin työvoiman liikkuvuutta. Kunnossa oleva rataverkosto helpottaa myös valtavina massoina kulkevaa tavaraliikennettä. Juna voi siis edelleenkin mullistaa elämäämme, niin kuin se teki 150 vuotta sitten. Matkustusvaihtoehdoista se voi olla helpoin,  edullisin, miellyttävin ja ympäristöystävällisin.

Loman viimeisenä iltana kävelimme metsän läpi Aulangon näköalapaikalle. Sieltä näki kauas maisemaan, siltä etäisyydeltä saattoi miettiä myös maailman muuttumista ja omaa elämäänsä. Paluumatkalla söimme metsässä mustikoita. Junan kohina tulvahti hetkeksi männikön keskelle. Mielessä soi taas Kari Tapion laulu: Kun juna kulkee vaan. Kulkee. On sillä suunta tuonne pohjoiseen.

Leena

Lähteet: Resiina- lehti 2-2020

Kuva: Sakari K Salo