Liian täydellistä
Postiluukusta kolahtaa mieluisan aikakausilehden uusin numero. Kannessa seisoo julkisuuden henkilö kauniisti meikattuna, hoikkana, puku sointuu hänen olohuoneensa väreihin. Henkilö on mielenkiintoinen ja alan selata lehteä. Kotia esitellään satumaisin kuvin. On antiikkihuonekaluja, tauluja, kattokruunuja, kynttilöitä, kukkia, jouluun katettu ruokapöytä kristallilaseineen ja hopeineen. Kaikki näyttää täydelliseltä - liian täydelliseltä. Suljen lehden, en halua lukea.
Vedän lenkkikamppeet ylleni ja lähden merenrantaan kävelylle. Liian täydellinen koti ja henkilö pyörivät mielessäni ja se, miksi en halunnut lukea juttua. Tiedän, että näillä tarinoilla herätellään lukijoitten mielenkiintoa, väläytellään maailmoita, joihin me tavikset emme pääse ja siksi niiden pitäisi olla kiinnostavia. Samalla kerrotaan ihmisten hienoista saavutuksista, annetaan sisustusvinkkejä ja näytetään, millaisia joulutunnelmia julkkikset koteihinsa virittävät.
Rantapolulla alan katsella vastaantulevia ihmisiä täydellisyyden silmin. Pappakaksikon jälkeen vastaan juoksee hoikka tummiin trikoisiin, lilaan takkiin ja saman sävyiseen pipoon pukeutunut nainen. Juoksukengät ja hanskat ovat samaa värimaailmaa, meikkikin on kohdillaan. Vilkaisen omia vanhoja toppahousujani. Niissä on leveät lahkeet, ne ovat hiukan liian isot, kun talvella alle pitää laittaa pitkät kalsarit ja kovilla pakkasilla lisäksi villahousut. Ne ovat kuitenkin mukavat jalassa, minulle täydelliset. Tärkeintä, että pysyn mereltä tulevassa viimassa lämpimänä ja jaloissani ovat turvalliset kitkakengät. Näin varustautuneena talvilenkillä on aina täydellistä.
Tajuan, että täydellisyys on meille ihmisille eri asioita. Toisille se on lenkkipolullakin ulkonäkö, toisille lämpö ja turvallisuus, toisille mielen ja kehon rauha. Tietysti ne voivat olla täydellisyyttä kaikki yhtä aikaakin. Jollekin huoliteltu ulkonäkö on tärkeää niin arjessa kuin juhlassa. Huolellinen meikki nostaa persoonan esiin, luo varmuutta elämiseen. Toisille oman vaatimattoman kuoren takaa eläminen on helpoin ja omin. Kun missi tai kuuluisa filmitähti haluaa suuremmat rinnat, paksummat huulet tai korkeammat poskipäät, mistä on kysymys? Pelosta menettää kauneutensa tai ammattinsa vai mistä? Ennen vaatemalleina olivat nuoret ja missivartaloiset. Nykyisin mainoksissa vaatteita esittelevät onneksi eri ikäiset ja eri kokoiset mallit. Sellaisiahan me olemme tuotteiden ostajatkin.
Lenkillä ajatukseni askartelevat usein kirjoittamisessa. Muutaman kuukauden ajan olen kirjoittanut ja hionut kahta novellia. Kesälle oli suuret kirjoittamistavoitteet, mutta selkäongelma rajoitti tekemistä. Pitäydyin näissä kahdessa tekstissä, jotka tulisivat ajastaan yhteiseen antologiaan. Halusin siis kirjoittaa parastani. Tein taustatyötä, otin vastaan palautteita, mietin, hioin, oivalsin uusia juttuja, korjasin, luin taas uudelleen, kuuntelin omaa tekstiäni ja taas korjasin. Vihdoin tuntui siltä, että alkaa olla valmista. Ja samalla tajusin, että teksti ei ole koskaan valmis, täydellisyydestä puhumattakaan, sen voi aina tehdä toisin, paremmin.
Olen harrastanut aktiivisesti laulamista muutaman vuoden ajan ja ottanut myös yksityislaulutunteja. Alttoäänen venyttäminen korkeisiin ääniin on ollut ja on melkoinen haaste. Kappaleiden esittäminen on kuitenkin helpompaa, kun hallitsee paremmin ylä-ääniä. Kun opettajani kajauttaa komealla tenorillaan lauluharjoitukseen mallia, ajattelen, että helpolta kuulostaa, täydelliseltä. En ole koskaan kysynyt, mikä on hänelle, ammattilaiselle täydellistä.
Täydellisyyteen pyrkimisellä eri elämän alueilla saavutetaan varmasti paljon hyvää itselle ja muille yhteiskunnassa, tieteissä ja taiteissa. Liika täydellisyyden tavoittelu ja liian suuret haasteet voivat kuitenkin johtaa uupumiseen, josta parantuminen on usein pitkä prosessi. Näitä tarinoita kuuli aika ajoin työelämässä. Nykyisin puhutaan paljon opiskelijoiden mielenterveysongelmista, syy lienee usein sama, liian suuret haasteet, niiden alle uuvutaan.
Ulkonäköasiat ja kodin sisustaminen tuntuvat pikkujutuilta, kun ajattelee maailman tilannetta. Ihmiskunta pyrkii suuriin ilmastotekoihin, nälän poistamiseen, köyhimpien elinolojen parantamiseen ja rauhaan. Jos nämä asiat toteutuisivat, maailma tuntuisi jo melko täydelliseltä. Samaan aikaan uutiset ovat täynnä moukaroituja koteja, palelevia ihmisiä, haavoittuneita ja kuolleita sotilaita ja siviilejä.
Ohitan lenkillä kanavan ja kirpakka itätuuli puree kasvoja. Läheltä kuuluu rapinaa ja etsin maasta lehtiä tonkivia mustarastaita. Niitä ei näy, mutta hoksaan suuren kuusen runkoa ympäri juoksevat oravat, jotka pysähtyvät hetkeksi tuijottamaan minua. Puun takaa pilkahtaa mustassa virrassa uivat joutsenet. Maisema näyttää puhtaalta ja rauhalliselta. Luonto ei petä täydellisyydessään - niin jos ihminen ei pilaa sitä.
Kotiin palattuani otan lehden uudelleen esille ja katselen julkkiskodin kuvia. Muistan eräässä television keskusteluohjelmassa heitetyn ajatuksen: Jos jokin näyttää liian hyvältä, se ei ole enää totta. Täydellisyydessäkin lienee aina särönsä.
Leena
Kuva: Leena Partanen