Me saarelaiset
Sumun keskellä näkyi tumma möykky, joka otti saaren hahmon.
Olin nähnyt maiseman päivällä auringossa, joten tiesin saaren muodon. Tiesin
myös, että sen takana kulki mantereelle johtava niemi, jonka varrella näkyvän
korkean voimalaitospiipun sumu oli peittänyt, samoin kuin lähistön
tuulimyllyjen siivet. Pieni saari Porin Reposaaren kupeessa oli merisumun myötä
muuttunut myyttiseksi ja tavoittamattomaksi, kuten satujen saaret.
Saaret ovat aina kiinnostaneet minua, osaksi siksi, että lapsuuskesien viikonloput kuluivat veneillen lähiympäristön saarissa, osaksi koska isäni suku oli asunut vuosisatoja luovutetun Karjalan saaressa. Olen melonut lukuisiin saariin, ylittänyt lautalla saaren ja mantereen välisiä vesialueita, ajanut autolla ja pyöräillyt pengerrettyjä teitä saarten välillä, hiihtänyt jäätä pitkin lähisaariin, jopa pelännyt moottorikelkan kyydissä saarimatkalla. Olen myös katsellut saaria lentokoneesta ja laskeutunutkin usealle. Saaria riittää niin Suomessa kuin maailmalla, ja harvat niistä ovat nykyään tavoittamattomia.
Luin puutteellisesta kielitaidosta huolimatta innolla belgialaisen journalistin ja kirjailijan Matthias M.R. Declercqin tuoreen kirjan Ontdekking van Urk, jossa hän kirjoittaa hienoa analyysiä eristyneestä yhteisöstä. Yhteisöstä, jonka sisälle hänen onnistui puolen vuoden asumisensa aikana päästä vähä vähältä, henkilö henkilöltä verkostoaan kasvattaen.
Urk on hollantilainen pikkukaupunki ja entinen saari, joka liitettiin mantereeseen vuonna 1939 maata kuivattamalla. Samalla tavalla Hollanti on raivannut merestä maata vuosisatojen kuluessa muutenkin. Urkin asukkaille maankuivatus ja pohjoiseen rakennettu valtava pato (Afsluitdijk) merkitsi perinteisen kalastuselinkeinon muutosta, sillä ympäröivästä merestä (Zuiderzee) tuli vähäsuolainen ja vähäkalainen sisäjärvi (IJsselmeer), ja kalastusalukset joutuivat suuntaamaan kauemmas padon toiselle puolelle myrskyisälle Pohjanmerelle.
Urk on tunnettu menestyvistä kalastuselinkeinon harjoittajista, jotka nykyisin näyttävät menestyksensä prameilla autoilla ja suurilla taloilla. Se on myös tunnettu vahvasta uskonnollisuudesta ja patriarkaalisista rakenteista. Pienessä 20000 asukkaan kaupungissa on 25 kirkkoa, joiden jäsenet pysyvät samassa seurakunnassa sukupolvi toisensa jälkeen. Tällä vuosituhannella kaupungin julkikuvaan on tullut säröä salakapakoista, huumeista ja insestistä, ja juuri tuota kaksinaisluonnetta Declercq ansiokkaasti valottaa. Itse asiassa kirja on analyysi maailman muutoksesta yhden saaren kautta. Internetin myötä maailma tunkeutui myös television katselun kieltäneisiin uskonnollisiin perheisiin, ja avasi erityisesti nuorille tuntemattomia maailmoja, hyvässä ja pahassa.
Saari on väistämättä eristyksissä ympäröivästä maailmasta. Yhteyteen tarvitaan venettä, helikopteria, lauttaa tai muuta kulkupeliä. Asukkaille kehittyy omia tapoja selviytyä, ja kenties yhteisö muodostuu vahvaksi tyyliin me vs muut. Isäni kotisaaren lapset oppivat hengissä pysyäkseen uimaan hyvin nuorina, ja nuoriso oppi soutuveneen käytön säässä kuin säässä päästäkseen naapurisaaressa sijaitsevaan kouluun.
Koronapandemia on tehnyt valtioista saaria, joihin pääsy ei ole itsestään selvää. Kaikkialle maailmaan ulottuva lentoliikenne on yhtäkkiä osoittautunut haavoittuvaksi kulkumuodoksi, joka ei enää takaa pääsyä haluttuun aikaan haluttuun paikkaan. Laivaliikenne ja erityisesti risteilyliikenne muuttui hengenvaaralliseksi muutenkin kuin rajumyrskyissä. Rajoja on suljettu tehokkaammin kuin kukaan osasi kuvitella pari vuotta sitten, ja matkustamisesta on tehty hankalaa, mutta viruksen kulkua ei silti ole saatu pysähtymään. Viime päivien tapahtumat Afghanistanissa tosin osoittavat, että rajoja ja lentokenttiä voidaan sulkea ilman pandemiaakin. Pakon edessä ihmiset ovat totuttautuneet elämään kuin saarelaiset, omassa ryhmässään ja omalla alueellaan, minimaalisin ulkopuolisin kontaktein.
Saarelaisuus voi olla mielentila, joka säilyy, vaikka saareen rakennettaisiin silta tai pengertie, kuten Urkin tapauksessa. Parhaimmillaan se auttaa yhteisön selviytymistä, pahimmillaan se tukahduttaa. Toivottavasti oma saareksi kutsuttu niemimaamme säilyttää siltansa ja kulkuyhteytensä kumpaankin suuntaan, niin että pandemian jälkeen osaamme lähteä ja palata kevein mielin.
Leila
Kuva: Leila Haltia
Hollannin taitoisille:
Tietoa Urkin kaupungista:
https://en.wikipedia.org/wiki/Urk