Menestystarina

Muuan merikapteeni sai kymmenen markan sakot Piikkiön kunnallislautakunnalta vuonna 1916. Hän ei ollut ainoa, 31 muuta henkilöä joutui maksamaan saman summan. Muut listalla olivat renkejä ja torppareita, joille tuo noin 24 nykyeuron summa saattoi olla hankala maksettava, kun elämää elettiin paljolti rahatalouden ulkopuolella.

Heidän rikkeensä oli, että toistuvista kuulutuksista huolimatta he olivat jättäneet tuomatta alle kaksivuotiaan lapsensa rokotettavaksi isorokkoa vastaan. Rokotus oli pakollinen Suomessa 1880-luvulta vuoteen 1951. Isorokkoepidemiat koettelivat maata neljän viiden vuoden välein ja tappoivat pahimmillaan neljänneksen sairastuneista. Voisi kuvitella, että vanhemmat olisivat juoksujalkaa kiikuttaneet pienokaisensa rokotuspaikalle, mutta ei, rokotuksia vastustettiin ja niitä pakoiltiin, sakon uhallakin. Syynä oli pelko, joka vielä 1800-luvulla saattoi olla aiheellinen.

Maamme ensimmäisen isorokkorokotteen antoi Turussa piirilääkäri Johan Haartman vuonna 1754. Oikeastaan kyseessä ei ollut rokotus, vaan rokonistutus, sillä potilaaseen siirrettiin elävää isorokkovirusta. Toimenpide ei liene ollut kovin miellyttävä, ja joillekin potilaille se aiheutti vakavan taudin ja jopa kuoleman. Sillä tavalla tautia kuitenkin oli onnistuttu monissa maailman maissa torjumaan satoja, kenties tuhansia vuosia, mutta haitat olivat ilmeiset. Rokonistutusta saattoi tehdä vain silloin, kun epidemia oli valloillaan, eikä ainetta, sairastuneesta erittyvää märkää tai ihonosia, voinut säilyttää pitkään tai kuljettaa kauas. Kaiken lisäksi puuttui osaamista, ja jopa seurakuntien lukkarit velvoitettiin rokonistuttajiksi 1800-luvun alussa.

Tilanne parani, kun elävästä isorokkorokotteesta siirryttiin lehmärokkopohjaiseen. Riskit rokotetuille pienenivät, ja ainetta saattoi jossain määrin varastoida. Sata vuotta sitten ei enää ollut periaatteessa mitään syytä pelätä rokotusta, joten voimme vain arvailla, miksi merikapteenin lapsia tai lasta ei viety rokotuspaikalle. Oliko kapteeni itse jossakin kaukana ensimmäisen maailmansodan rauhattomilla merillä, eikä vaimo päässyt lapsikatraan kanssa rokotuspaikalle? Olivatko renkien ja torpparien vaimot niin kiinni päivittäisissä töissään, etteivät muistaneet koko asiaa? Vai tuntuiko se vähäpätöiseltä jokapäiväisten ongelmien rinnalla?

Isorokon historiassa on jotain hyvin tuttua. Se oli vakava virussairaus, ja rokonistuttaminen oli alkuun epävarmalta tuntuva ehkäisykeino, jolla saattoi olla huomattavia sivuvaikutuksia. Tietämättömyys, pelko ja epäluulot uutta keinoa kohtaan saivat kansalaiset pakoilemaan rokotuksia . Tuotanto-, varastointi- ja jakeluongelmat hidastivat tehokasta taudin torjuntaa. Kerta toisensa jälkeen eri puolilla maailmaa uudelleen puhkeava epidemia piti väestönkasvun alhaisena.

Isorokon historiassa on kuitenkin ihmiskunnan kannalta onnellinen loppu. Vitsaus on ollut poissa jo yli 40 vuotta, kiitos rokotusten.  Rokotteen kehitys vei satoja vuosia, mutta se onnistuttiin lopulta jakamaan maailmanlaajuisesti niin, että laumasuoja syntyi. Covid-19 -tautia vastaan rokotteen kehittäminen sujui vajaassa vuodessa, kiitos kehittyneen teknologian ja kansainvälisen yhteistyön. Nyt minun, riskiryhmäikäisen, pitää jaksaa odottaa vielä muutama viikko,  että  tuotanto- ja jakeluongelmat ratkeavat ja  piikki käsivarteeni onnistuu. Kyllä, jaksan. 

Leila

Kuva:

Lansetti, jolla rokottaminen tapahtui 1800-luvulla. Helsingin yliopistomuseo.

Lisätietoa:

https://www2.helsinki.fi/fi/helsingin-yliopistomuseo/nayttelyt/pelatty-pelastaja-rokotuksen-historiaa/isorokkorokotus-suomessa

https://www.saunalahti.fi/arnoldus/variola.html

https://www.who.int/health-topics/smallpox#tab=tab_1

Tapio Manninen - Johanna Nieminen: Piikkiön historia 2