Mikä fiilis

Avasin radion. Aito Iskelmässä Mona Carita lauloi: Mikä fiilis. Mulla onkaan. Nouse niin kuin pääskynen lentoon kiihkeään.

Oikein hyvä, ajattelin, lentoon olisi päästävä! Katseltava yläilmoista maailman suurta huolta ja mietittävä siihen helpotusta.

Koronan jyrätessä olemme huolissamme läheisitämme ja itsestämme. Ettemme sairastu emmekä vahingossa tartuta oireettomina ketään. Mieleen nousevat joskus myös vaikeissa olosuhteissa elävät ihmiset ja ne monet, joilla ei ole edes juttukaveria korona-ahdistuksen keskellä. Oma mieli kuitenkin askartelee usein asioissa, joista nyt jää paitsi.

Ystävien ja sukulaisten kanssa on käyty läpi monet ihanat jutut, jotka nyt viruksen takia jäävät tekemättä: matkat, uimahallireissut, kirjastokäynnit, elokuvat ja teatterit, karaoke, yhteiset kahvittelut ja ateriat. Kaikki kiva ja hyödyllinen tuntuu olevan kiellettyä. Onko sentään?

Asiaa voisi ajatella myös toisin päin, mitä kaikkea sellaista on tullut tehtyä, mikä aiemmin on jäänyt tekemättä. Moni on luonut päiviinsä lukujärjestyksen. Lenkkeily ja yleensäkin ulkona oleminen näyttää lisääntyneen. Meren rannoilla istuskelu, termoskahvit ja lintujen kanssa seurustelu on parasta ajanvietettä. Aamun kanavalenkin lisäksi olen tehnyt useina päivinä toisen, joskus kolmannenkin lenkin. Kunto toivottavasti kasvaa. Toivottavasti myös vastustuskyky. Ulkoillessa kevätsää hellii ja luontohavaintoja on päässyt tekemään muita vuosia aiemmin.

Siivous ja ruuanlaitto ovat vallanneet entistä suuremman osan päivistä. Moni siivoaa kaappeja, laatikoita ja varastoja. Pieniä, usein unohtuvia hommia on tullut ripoteltua omiin päiviinkin: pesukoneen nukkasihdin putsaus, kylppärin lattiankaivon siivous, ikkunoiden ja ovien pesu, vanhojen papereiden ja kuittien läpikäynti. Facebookista on voinut katsella kavereiden leipomia leipiä ja sämpylöitä, ihania kakkuja ja piirakoita. Sukkia, lapasia ja villatakkeja on neulottu, pääsiäiskoristeita askarreltu.

Yhteyksiä on pidetty huomattavasti ahkerammin sellaisiin ystäviin ja sukulaisiin, joita harvemmin tulee tavattua. Serkkuryhmämme on käynyt vilkasta keskustelua Whatsappissa niin nykyisistä kuin yhteiseen lapsuuteemme liittyvistä asioista. Pääsiäisenä kerroimme muistikuviamme 1960-luvun alussa kuolleen isoisämme hautajaisista. Osa muisti kevään kelirikon, osa pienet kukkakimput, joita heitimme hautaan papan arkulle, osa hautajaisasun poikkeavan värin, osa pienen koiranpennun. Jos hautajaisista voi olla hauskoja muistoja, sellainen liki kuudenkymmenen vuoden takaa oli pikkupoikien kananuittokoe. Kanaparka ei heidän ihmeekseen osannut uida. Ei myöskään sukeltaa navetan vesikaukalossa.

Whatsapissa ja facebookissa on pyörinyt myös vanhoja valokuvia. Niistä olemme tunnistaneet kavereitamme ja sukulaisiamme. Olemme kyselleet, kuka muistaa nuorukaisen, joka seisoo setämme vieressä, ihmetelleet ajan muotia ja iloinneet muistikuvista, jotka liittyvät uimarannan keinuihin ja karuselliin.

Yksi parhaista lisistä päivissäni on ollut radion kuuntelu. Korona-aikana telkkarin aamu-uutisten jälkeen olen avannut radion Aito iskelmään. Kaikkea muutakin on tullut kuunneltua kuten aamu- ja iltahartauksia, Kansanradiosta jalkasienen hoitovinkkejä ja Sekahaun tanssimusiikkia ja tervehdyksiä.

Aito iskelmän soiminen pienten kotitöiden taustalla on villinnyt yksintanssiharrastukseni. Kun radio eräänä aamuna soitti Irene Caran Flashdance-kappaleen suomiversion Mikä Fiilis, oli keltaiset kumihanskat heitettävä keittiön nurkkaan ja laitettava olohuoneen parketilla jammaillen yöpaita yllä ja punaiset villasukat jalassa. Hyvin sujui ja hauskaa oli yksinkin. Suosittelen!

Leena

Kuva: Leena Partanen