Minne linnut kadonneet?

Sunnuntaiaamuna kanavapolulla on hiljaista. Lenkkikengät rahisevat hiekalla, haapojen kohdalla rahina vaihtuu keltaisten lehtien kahinaksi. Jään kuuntelemaan hiljaisuutta, kunnes takaa kuuluu kellonkilahdus ja polkupyörä vilahtaa ohitseni. Sen mentyä luonto on taas äänetön, vain mereltä puhaltava kevyt itätuuli painautuu kasvoihini ja saa puiden oksat pieneen liikkeeseen.

Istun kanavapuun alle. Ihmisiä ei ole liikkeellä eikä kaupungista kuuluva pauhu kantaudu korviini näin varhain pyhäaamuna. Merenlahdelta lähestyy pieni moottorivene, mutta sen pärinä katoaa nopeasti kanavaan. Koko kesän seurasin penkiltä sorsia ja koskelopoikueen vauhdikasta pikkukalojen jahtaamista. Lokit tekivät kaarroksiaan ja syöksyivät nokka edellä veteen ravinnon perään nekin. Penkkini ympäriltä kuului jos jonkinlaista liverrystä ja touhukkaat mustarastaat sujahtelivat puiden ja pensaiden alla.

Minne linnut ovat nyt kadonneet?

Uutiset kertovat, että hyönteisiä syövät linnut ovat lähteneet muuttomatkalleen. On lokakuu, näinhän sen kuulu ollakin. Taivaalla on näkynyt jo pitkään lintuauroja ja -parvia. Johtuuko lintujen vähäisyys pelkästään etelänmatkalle lähtijöistä vai jostain muustakin? Kaivan kotona esiin edellisviikon Hesarin, jossa Katoavat linnut artikkelissa (1.10.2021) asiaa valaistaan pelottavan konkreettisesti. Puolet Suomen 250 pesimälajista on jo uhanalaisia tai silmällä pidettäviä.

Hangon lintuasemalla muuttajia seurataan tarkkaan. Useimpien lajien kohdalla määrät ovat laskussa, sama asia oli havaittu pesimälaskennassa. Esimerkiksi hömötiaisia havaitaan asemalla noin 68 prosenttia vähemmin kuin parikymmentä vuotta sitten. Sekä Suomessa talvehtivaa että osin etelämmäksi muuttavaa tiaiskantaa on harventanut tehometsätalous ja vanhojen metsien katoaminen.

Syitä lintukantojen pienenemiseen löytyy myös tehomaataloudesta, soiden ojituksesta, ympäristömyrkyistä ja ilmaston lämpenemisestä. Kauas Afrikkaan muuttavilla haasteena ovat myös siellä muuttuneet elinolot. Näin on ilmeisesti käynyt Suomen runsaslukuisimman lintulajin pajulinnun kohdalla. Muutenkin sen muuttaminen Suomesta Sambiaan saakka tuntuu käsittämättömältä urakalta. Kymmenen grammaa painava lintu ylittämässä meriä ja autiomaita on uskomatonta, mutta talvi savanneilla säilyttää sen elinvoimaisena ja paluu pesimäseuduille on taas mahdollista.

Jatkan sunnuntailenkkiäni kanavasillan ohitse kohti Tiiliruukinlahtea. Alanteen lehtimetsä on muuttumassa läpinäkyväksi ja mutkan takainen polku vilkkuu puiden seassa. Edelleen on hiljaista eivätkä silmäni tavoita ainuttakaan lintua. Tuntuu hiukan aavemaiselta, kunnes kaislikon takaa lipuu näkyviin viiden joutsenen ketju. Kansallislinnut uivat arvokkaasti eteenpäin, niissä on jotain juhlallista, sunnuntaiaamuun sopivaa rauhaa.

Nykyisin joutsenpoikueita näkee lähes kaikissa vesistöissä. Laulujoutsenet olivat katoamassa Suomesta sotien jälkeen, nyt niiden kanta on hyvällä tasolla. Kesällä lenkkipolkuni viimeinen suora ennen maantiesiltaa oli valkoposkihanhien valtaama. Niiden ohipääseminen oli välillä vaikeaa ja ulosteita piti väistellä. Nyt hanhet ovat lentäneet auroissaan kohti etelää. Tänä syksynä reilut viisisataa maatilaa on saanut poikkeusluvan valkoposkihanhien ampumiseen ja karkottamiseen. Laji on rauhoitettu, joten poikkeustoimella estetään vain maataloudelle koituva vakava vahinko. Kyse ei ole metsästyksestä eikä lintuja voi käyttää ravinnoksi. Jään pohtimaan, olisiko kuitenkin eettisesti oikeampi vaihtoehto käyttää liha kuin hävittää se?

Suomessa on lintulajeja, joiden kannat ovat kasvussa. Lajien suojelu on tuottanut tulosta esimerkiksi valkoselkätikkojen ja merikotkien kohdalla. Peippojen kanta on pysynyt vakaalla tasolla, se on jopa hyötynyt ilmaston lämpenemisestä ja on ehkä ottamassa pajulinnulta runsaslukuisimman lintulajin paikkaa.

Puhutaan maapallon kuudennesta sukupuuttoaallosta. Sen aiheuttaa nyt ihminen ja se on ulottumassa Suomeenkin. Maalaisjärki sanoo, ettei täysin kadonnutta lajia saa enää millään konstilla takaisin. Hyönteisten, lintujen, muiden eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten maa-alueiden säilyminen pitää elämää maapallolla tasapainossa. Monilla ennaltamis- ja suojeluhankkeilla voimme vaikuttaa asioiden kulkuun, kun vain haluamme. Moni meistä voi laittaa kortensa kekoon aloittamalla lintujen talviruokinnan maan jäätyessä ja peittyessä lumeen. Olennaista lienee kuitenkin säilyttää lintujen elinolot parhaalla mahdollisella tasolla niin, että ne pärjäävät luontaisesti omilla elinalueillaan.

Sunnuntailenkkini paluuosuudella alan taas kuulla ja nähdä lintuja. Mahtavien kuusien oksistossa pyörii talitiaisia ja kallion päällä seisovan kelopuun kyljestä kuuluu tikan naputtelu. Onneksi teitä vielä on olemassa. Toivottavasti meillä ihmisillä riittää ymmärrys suojeluunne. Tietoa teistä kyllä riittää. Lintuharrastajien ja metsästäjien laskentatyön ansiosta lintujen tilanne tunnetaan parhaiten Suomen eläinlajeista.

Leena

Lähde: Helsingin Sanomat 1.10.2021

Kuvat: Leena Partanen