Oi kuusipuu
Etelä-Suomi sai lumipeitteen suunnilleen samoihin aikoihin
kuin Helsingin Senaatintorin joulukuusen yli tuhat ledvaloa sytytettiin.
Kuusella on hieno traditio, sillä se on yleensä jonkun kaupunkilaisen lahjoittama,
kaupungin työntekijät vain käyvät katkaisemassa puun ja huolehtivat
kuljetuksesta määränpäähän.
Senaatintorin kuusella on vastineensa muissa kaupungeissa. Kaupungit pystyttävät keskeiselle paikalle näyttävän puun, joka valaistaan kauniisti. Valoillakin on pitkä historia. Senaatintorin puu sai valot vuonna 1930, mutta Turun tuomiokirkon edustan kuusi koreili kaupunkilaisten iloksi valaistuna jo vuonna 1900.
Mielessäni soi koulussa opittu saksankielinen versio Oi kuusipuusta: O Tannenbaum, O Tannenbaum, wie treu sind deine Blätter (Oi kuusipuu, oi kuusipuu, ja lehväs uskolliset). Jo laulua opetellessa tuntui siltä, että kuusipuu on ollut kotien koristeena ikuisesti ja kaikkialla. Edelleenkin se tuntuu kuuluvan jouluun, vaikka kuusi ei enää kaikissa kodeissa korista olohuonetta, vaan levittää valoaan esimerkiksi lasitetulla tai katetulla terassilla. Omasta tai naapurin metsästä haetun, joskus muotopuolen, puun ovat korvanneet viljellyt tasaisen tuuheat kuuset tai muoviset kokoontaitettavat Made in China- ikielävät. Idea on silti sama, koristeltu ja valoa levittävä ikivihreä puu pimeään vuodenaikaan.
Joulukuusen juuret ulottuvat 1500-luvulle, saksalaiseen Elsassiin, missä Strassburgin kristityn väestön keskuudessa levisi tapa ripustaa kattoon koristeltuja kuusipuita, kenties vastineeksi katolilaisten seimikoristeille. Tarina kertoo itse Martti Lutherin olleen osallisena kuusitradition leviämisessä, vaikka historioitsijat ovat myöhemmin todenneet tarinan olevan pelkkää tarua. Kuva Lutherin perheestä kuusen ympärillä levisi kuitenkin laajalle seuraavina vuosisatoina.
Suomeen koristeltu kuusi tuli Ruotsista ja levisi ensin kartanoihin ja pappiloihin. 1800-luvun lopulla Jyväskylän opettajaseminaarilaiset saivat tehtäväkseen kuusivalistuksen, ja niinpä kouluissa alettiin syyslukukauden päättäjäisiksi viettää kuusijuhlaa. Koulun joulujuhla oli nimeltään kuusijuhla vielä omassa nuoruudessani, peruskoulun myötä nimi lienee hävinnyt.
Kuusen koristeet olivat aluksi omenoita, joululeivonnaisia, olkikoristeita, kynttilöitä. Niillä kaikilla oli joku uskonnollinen merkitys. Kimaltelevat nauhat ja lasipallot ilmestyivät myöhemmin, kun kuusi alkoi irrota kristillisestä perimästään. Muistan omasta lapsuudestani, kuinka oksille leviteltiin pumpulia lumen symboliksi, ja kuinka varovasti piti olla, etteivät oikeat kynttilät sytyttäisi tulipaloa. Jouluiset tulipalot eivät olleet mitenkään harvinaisia silloin, eikä niistä ole valitettavasti vieläkään kokonaan päästy, palovaroittimista ja sähkökynttilöistä huolimatta.
Joulukuusi on antanut aiheen Oi kuusipuun lisäksi lukuisille joululauluille, jotka ovat levinneet maasta toiseen. Joulukuusen koristelu on vuodesta toiseen toistuva rituaali, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden kasvaa joulutraditioiden kantajaksi. Samat koristeet tutusta pahvilaatikosta vintiltä luovat kihelmöivää odotusta, ja valmiiksi koristeltu puu antaa hienon tunteen osallisuudesta. Minä ylsin laittamaan tuon pallon noin ylös, minä levitin kynttiläköynnöksen.
Kuusen koristelu oli pitkään nimenomaan jouluaaton tehtäviä, mutta monien muiden yhtenäiskulttuurin tapojen lailla sekin traditio on muuttunut. Joku nauttii kuusestaan jo viikkoja ennen joulua, joku toinen aatonaatosta lähtien. Joillekin joulukuusi ei mahdu kotiin lainkaan, mutta asukas voi silti nauttia torin laidalla seisovasta ylväästä puusta.
Joulukuusi voi tuntua turhalta ylellisyydeltä ja suorastaan tuhlaukselta luontokadon, ilmastonmuutoksen ja sodan uhkien alla. Suomessa kaadetaan vuosittain lähes puolitoista miljoonaa joulukuusta ja lisäksi maahan tuodaan 150000 puuta Tanskasta ja Virosta. Muutaman viikon käytön jälkeen kuuset päätyvät (toivottavasti) energiaksi. Kertakäyttöisyyden sijasta on jo muutaman vuoden ollut mahdollista vuokrata kuusi, joka joulun jälkeen palautetaan viljelijälle samassa ruukussa kuin tuotiin asiakkaalle. Vuokrakuusen ongelma on, että viileään tottuneen puun pitäminen viikkoja sisätiloissa sekoittaa kasvin rytmin. Se luulee kevään koittaneen ja alkaa kasvattaa kerkkiä eikä niin ollen enää sopeudu talvisiin ulkotiloihin. Minusta idea on hyvä, mutta en tiedä, miten tuo rytmihäiriö pitäisi ratkaista.
Oma kuuseni on jo vuosia ollut kimppu punaiseksi värjättyjä suuria oksia, joille mahtuu ledvaloketju ja koristeita. Koko komistus seisoo parvekkeella muutaman joulunajan viikon - ja kumma kyllä, muistuttaa ihan riittävästi joulukuusta tai ainakin koristeltua puuta, vaikkei olekaan vihreä.
Ekologisesti kestävin tapa nauttia joulukuusesta on katsella yhteisiin tiloihin pystytettyjä puita. Mutta tällaisina ankeina ja epävarmoina aikoina tarvitsemme pysyvyyttä ja ilonaiheita, joita kenties vanhan ajan "oikea" joulukuusi olohuoneen nurkassa tuo. Juhlakauden jälkeen energiajakeeksi päätyvä puu ehtii ennen viimeistä matkaansa levittää tuoksuaan ja luoda tunnelmaa sekä iloa eikä siitä synny haitallista muovijätettä ympäristöömme. Sä vihainnoitset kesäisin, tuot lehväs talven tuiskuihin. Oi kuusipuu, oi kuusipuu, ja lehväs uskolliset!
Leila
Kuva:
Pieni tyttö joulukuusen vieressä nukke sylissään. Tuntematon kuvaaja. 1930-luku. helsinkikuvia.fi
Joulukuusen historiaa:
https://www.finlit.fi/fi/tietopaketit/vuotuisjuhlat-joulu/jouluvarusteet/joulukuusi#.X9tp_tgzY2w
Vuokrakuusista:
https://www.metsaan-lehti.fi/uutiset/metsien-kaytto/joulukuusivuokraus-on-uutta-ja-opettavaista.html
Joulukuusen ekologisuudesta: