Omavaraista viljelyä

Ostin palmun ja pelargonioita. Ne värjöttelevät nyt yöpakkasen jäljiltä lasitetulla parvekkeellani. Pari viikkoa sitten päivälämpötila keikahti hetkeksi plus viiteentoista. Silloin sisälläni iski pieni viljelijä, pakotti ajamaan puutarhalle ja tekemään kyseiset kasvihankinnat. Sormet piti saada multaan, edes hetkeksi.

Sama viljelyhulluus tavoittaa meistä monen. Kasvatamme itse kukkien ja hyötykasvien taimia tai ostamme niitä kauppapuutarhoilta. Istutamme pihoille puita ja pensaita, lannoitamme nurmikoita, leikkaamme hedelmäpuita, kun se aika keväästä on käsillä. Luomme kukkapuutarhoja ympärillemme tai viljelemme salaattiaineksia, marjoja ja hedelmiä kesäherkuiksi tai syyskesän säilömistä varten.

Sota Euroopassa on laittanut ajattelemaan kotiviljelyä ja yleensä ruokatalouttamme uudella tavalla. Moni harrastajaviljelijä saattaa kasvattaa talven juurekset ja marjat itse ja on oikeasti ainakin tältä osin omavarainen. Suurin osa meistä taitaa kuitenkin olla parvekeviljelijöitä ja ruoka on hankittava kaupasta ja toreilta. Kuinka omavarainen Suomi sitten on ruokatuotannossaan?

Helsingin Sanomat selvitti asiaa 26.3.2022 artikkelissaan Mitä lautaselle jäisi, jos olisimme maataloutemme varassa? Sen mukaan meillä ei olisi hätää, vaikka yhteyksiä muuhun maailmaan ei olisi. Olemme maailman neljänneksi ruokaturvallisin maa. Ongelma ei olisi ruuan tuottaminen vaan lähinnä tuontilannoitteiden puute, ja polttoainejakelun keskeytyessä koneiden käyttö ja kuljetukset. Se tarkoittaisi eräänlaiseen luomutuotantoon siirtymistä ja vaatisi onnistuakseen työvoiman huomattavaa lisäämistä, oikeasti meidän kaikkien panostusta.

Joskus nuorena leikin ajatuksella, että minulla olisi oma pieni maatila ja eläisin täysin sen tuottamilla tuotteilla ja kalastuksella, metsästäjäksi minusta tuskin olisi. Silloin maailman tilanne oli rauhallinen, ei ollut suoranaisia ulkoisia uhkia, mutta ajatusta oli kiva pyöritellä. Maalaisjärki sanoi ja sanoo, että harva pystyy elämään täydellisessä omavaraisuudessa, tuskin olisin minäkään onnistunut.

Tällä hetkellä Suomi on omavarainen lihan, maidon ja viljan tuotannossa. Artikkelin mukaan kotieläintuotantoa pitäisi kuitenkin supistaa, jos pitäytyisimme omavaraisuudessa. Eläintuotanto on riippuvaista ulkomailta tulevasta täydennysvalkuaisesta. Kauran kohdalla omavaraisuusaste on liki 200 %, rukiin 72 % ja naudanlihan 84 %. Kasvisten ja juuresten omavaraisuus on myös hyvällä tasolla, joten ei todellakaan mitään hätää.

Miten ruoka- ja juomatottumuksemme muuttuisivat, jos tuontiruoka puuttuisi pöydästämme? Ensimmäisenä tulee mieleen kahvi, sitrushedelmät, banaanit ja muut eksoottisemmat hedelmät. Kahvin puuttuminen kivistäisi monen aamuja, mutta ehkä siihenkin löytyisi korvike. Hedelmien puute olisi käsittääkseni helppo korvata esimerkiksi metsämarjoilla. Metsät tuottavat marjoja arviolta 500 miljoonaa kiloa vuosittain. Siis liki 100 kiloa asukasta kohti. Tästä määrästä hyödynnämme kuitenkin vain alle kymmenen prosenttia.

Olemme tottuneet Suomessa yltäkylläisyyteen ja siihen, että kaupat ja torit notkuvat tuoreita raaka-aineita eikä meidän tavallisten kuluttajien tarvitse laittaa tikkua ristiin niiden tuottamiseksi tai poimimiseksi. Joku tekee ne jutut puolestamme, me vain kaivamme lompakon esiin ja maksamme tuotteista. Ruuan kalleus ja hintojen tuntuva nousu jarruttavat kuitenkin monen ihmisen kulutusta. On tyytyminen vain välttämättömään, jos siihenkään.

Mitä minä voisin kriisitilanteessa tai ilman sitäkin muuttaa ruokatottumuksissani tai voisinko olla jotenkin mukana ruuan tuottamisessa? Omalle parvekkeelleni en saa peruna- enkä porkkanamaata, eikä taloyhtiö ympäristöineen tarjoa tilaa kovinkaan laajamittaiseen viljelyyn. Metsämarjojen poimijaksi minusta kyllä vielä olisi, joten ainakin osan voisin tuosta sadan kilon osuudestani poimia. Asun kivenheiton päässä merestä. Kun kuljen rantapoluilla, näen siellä heti jäiden lähdettyä ihmisiä ongella. Mato-onki tai virveli olisi edullinen investointi. Pienimuotoiseen kalastukseenkin minusta varmasti olisi.

Palmu ja pelargoniat voivat viileydestä huolimatta hyvin parvekkeella. Kohta alkaa olla myös yrttien hankinnan aika. Siihen supistuu viljelyni, kun nyhräilen kasveineni muutaman neliön kokoisella parvekkeella. Ukrainan sota on saanut mietteet moneen suuntaan koskien turvallisuuttamme. Yksi osa sitä on ruuan ja puhtaan juomaveden saaminen. Olemme onnellisessa asemassa. Meillä on tällä hetkellä molempia.

Leena

Lähde: Helsingin Sanomat 26.3.2022

Kuva: Helsinki kuvia