Piispanlinnan vankila

Keltavuokot luontopolun varressa nuokkuivat viileässä säässä hiukan surullisina, kun kuljin ystävieni kanssa kohti  Kuusiston entisen piispanlinnan raunioita. Arasti ensimmäisiä kukkiaan raottelevat tuomet muistuttivat kesästä, johon viiden asteen päivälämpötilat eivät vielä riitä.

Rauniot kuuluivat lapsuuteni retkikohteisiin. Niille pääsi kesäisin veneellä muutaman kilometrin päästä Piikkiön lahden toiselta puolelta. Joskus talvisin lahti jäätyi ennen lumen tuloa niin, että luistimilla matka taittui hujauksessa. Paikan päällä oli tuolloin lähinnä kivikasoja ja Pääsy kielletty -kylttejä, mutta yhden pimeän loukon huhuttiin olleen aikoinaan vankityrmä, ja sitä oli pakko päästä katsomaan kerta toisensa jälkeen.

Edellisestä rauniokäynnistäni oli vierähtänyt parikymmentä vuotta. Silloin matkailijoita ei vielä hemmoteltu retkipöydillä penkkeineen, grillipaikalla ja wc-tiloilla. Raunioiden alueelle oli myös rakennettu kulkua helpottavia siltoja ja portaita. Ilahduin erityisesti linnan historiasta kertovista opaskylteistä piirroskuvineen ja karttoineen.

Elämä 1300 - 1500 -luvun piispanlinnassa oli sen ajan oloissa varsin mukavaa, jopa ylellistä. Viereisen kartanon mailla viljeltiin monipuolisesti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, merestä sai kalaa ja lähiseudun metsistä riistaa. Linnassa oli jonkinlainen keskuslämmitys, jossa yhdestä suuresta tulipesästä kehittynyt lämpö johdettiin hormeja pitkin toisiin huoneisiin. Olipa piispalla ihan ikioma sisävessakin. Ei ihme, ettei maallinen valta aina katsellut kovin suopeasti katolisen kirkon loisteliasta elämää. Ehkä uskonpuhdistus tarjosi lopulta hyvän syyn Ruotsin kuningas Kustaa Vaasalle purkaa suurin osa linnasta ja päästä eroon kilpailevista vallankäyttäjistä.

Arkeologit, kansatieteilijät ja historioitsijat rakentavat kuvaa menneisyydestä kirjaimellisesti pala palalta. Köyden pala tai lasinsiru voi saattaa hetkessä koko siihenastisen tiedon uuteen valoon, kun tunnetut kauppareitit eivät riitä selitykseksi.

Kuusiston piispanlinnan suurin yllätys taisi paljastua vasta 1990-luvun alussa, ja silloinkin veden alta. Harvinaisen alhaalle paennut merivesi toi näkyviin rantamudan ja kaislikon seasta 3000 puista paalua, jotka oli aikanaan juntattu linnan ympärille estämään vihollisen laivojen hyökkäyksiä. Vesi oli 500 vuotta sitten paljon ylempänä, mutta paalut lienevät uponneet rannan mutaan. Rantaviivalle kasvanut kaislikko on  peittänyt paalujen jäänteet niin, etteivät paikalla liikkuneet kalastajatkaan ole niitä havainneet. Lapsuuden kesinä uimme rantalaiturin ympärillä iloisen tietämättöminä puolustusrakennelmasta veden pohjassa.

Ihailen arkeologian kykyä rakentaa ajankuvaa pienistä palasista. Kourallinen multaa tai muutama säie kangaskuitua muuttuvat taianomaisesti tiettyyn aikaan kuuluvien ihmisten elämäksi. Haluaisin olla näkemässä, kuinka meidän ajastamme rakennetaan tulkintaa esinelöytöjen perusteella. Niitä todennäköisesti tulee olemaan huikeasti enemmän kuin aikaisemmilta vuosisadoilta. Mitähän arkeologit löytävät vesien pohjasta 500 vuotta meidän jälkeemme? Elektroniikkaromua, muovia ja betonirakennelmia, mutta mitä muuta? Ja miten he silloin tulkitsevat löytämäänsä? Jos tutkija saa satojen vuosien päästä käsiinsä hapertuneen älypuhelimen, mitä hän osaa siitä päätellä? Jos hän lukee oman aikamme painettuja tekstejä, mitä hänelle kertovat sellaiset termit kuin koronakevät, podcast tai someraivo?

Retki aiheutti myös pienen pettymyksen. Opaskartoista ei löytynyt vankityrmää, sen paikalle oli merkitty kellari. Piispojen tehtävänä ei ollut vangita ihmisiä, sitä varten oli maallinen valta. Sitä paitsi hyvällä (viini)kellarilla saattoi olla piispoille enemmän käyttöä. Haluan silti säilyttää muiston pimeästä tyrmästä, jonka näimme lapsina. Lapsuuden linnoihin kuului väistämättä kolkko vankila, ja mielikuvitus pystyi rakentamaan sellaisen kivikasastakin.

Leila

Tietoa linnasta:

https://www.luontoon.fi/kuusisto