Rajalla

Pyörätiet ja mutkaiset paikallistiet risteilivät peltojen, ojien ja kapeiden kanavien välissä ristiin rastiin. Jossakin oli valtakunnan raja, mutta siitä ei oikein ottanut selvää. Tuonko risteyksen takana oli Saksa vai tämänkö ojan toisella puolella? Viime kesän muutaman päivän loma pyöräretkineen Hollannin itäosassa Twenten alueella oli paitsi viehättävä myös kiinnostava sijantinsa takia. Valtakuntien välistä rajaa ei huomannut pikkuteiden varsilla, vain varsinaisilla ajoväylillä oli kylttejä, joissa EU-tunnuksen lisäksi toivotettiin tervetuloa Saksaan. Ihmiset olivat tottuneet käymään ostoksilla naapurimaassa, aivan kuten suomalaiset ja ruotsalaiset Haaparannan-Tornion seudulla. Mekin pistäydyimme Saksan puolen Lidlissä, kun se osui suurin piirtein matkan varrelle. Ja oli lisäksi halvempi kuin Hollannissa.

Rauhallisissa maisemissa oli helppo unohtaa, että hollantilaiset pikkukylät samoin kuin koko maa olivat 80 vuotta sitten Saksan miehittämiä. Saksalaiset marssivat naapurimaahansa lähes ilman vastarintaa, ja kun heidät lopulta saatiin sieltä pois, Eurooppa oli raunioina. Mutta sodan jälkipyykki pestiin, Eurooppa jälleenrakennettiin ja entiset viholliset alkoivat tehdä yhteistyötä.

Euroopassa on voinut jo vuosikymmeniä ajaa autolla usean maan läpi joutumatta kertaakaan todistamaan henkilöllisyyttään, kiitos Schengen­-sopimuksen. Maan vaihtumisen huomaa tien päällysteen kunnosta tai liikennemerkeistä. Se on normaalia arkea sopimuksen piiriin kuuluvissa 26 valtiossa, joihin myös Suomi ja muut Pohjoismaat lukeutuvat. Suomalaiset eivät tosin pysty nauttimaan rajattomasta arjesta keskieurooppalaiseen tapaan, kun maantietä pitkin ei suoraan pääse kuin Ruotsiin ja Norjaan - sekä Venäjälle.

Euroopan rajojen avoimuus ei ollut todellisuutta vielä 70-luvun alussa, kun matkustin ensimmäisiä kertoja maanosan läpi autolla. Tulli saattoi tarkastaa rajoilla, joskus perusteellisesti, toisinaan riitti takaluukun kannen raottaminen. Kerran Luxemburgin rajalla tullimiehet kyselivät "skandinaavisen kirjallisuuden" perään, ja vasta jälkeenpäin tajusimme matkakumppanieni kanssa, että nuo koppalakkiset jahtasivat pornolehtiä! Heitä ei kiinnostanut lainkaan matkalaukkujen alla lojunut espanjalainen matkamuisto, koristeellinen pitkä miekka, jota ei sitten muillakaan rajoilla tarvinnut kaivaa esiin.

80-90-lukujen vaihteessa lomailimme naapurien kanssa Lanzarotella. Lapset leikkivät rannalla, ja lähistöllä istuskellut saksalaispariskunta kiinnostui kielestämme ja kysyi, mistä tulemme. Kun kerroimme sen, he halusivat tietää, mitä kautta olimme päässeet matkustamaan Kanarialle. Eivät meinanneet uskoa, kun kerroimme, että ihan suoraan Helsingistä. He eivät olleet tienneet, että Suomesta saattoi matkustaa vapaasti ulkomaille, me taas emme olleet tienneet, että Suomea pidettiin osana Itä-Blokkia. Matkailu avartaa.

Kävin nuorena muutamia kertoja Neuvostoliitossa. Muistan, että bussimatkalla pysähdyttiin pitkiksi ajoiksi rajatarkastukseen, jossa piti selvittää myös kaikki mukana olevat rahavarat, ja takaisin tullessa tuli osoittaa kuitein, että niitä oli käytetty laillisesti eikä valuutan määrä ollut lisääntynyt laittomasta sukkahousu- tms. kaupanteosta. Sitähän osa matkalaisista tietysti teki ja eleli sitten matkan aikana leveästi, koska ruplista piti päästä eroon ennen rajavartijoiden eteen astumista.

Neuvostoliiton hajottua matkustaminen Venäjälle helpottui esimerkiksi viisumikäytäntöjen osalta, vaikka pysyi kaukana Schengen-maiden avoimuudesta. Totuuden nimissä on muistettava, ettei matkustaminen esimerkiksi Yhdysvaltoihin ole helppoa. Edelleenkin viisumin lisäksi joutuu täyttämään lomakkeen, jossa monin tavoin vakuuttaa, ettei tule maahan terroristisessa tarkoituksessa. Kuinkahan moni terroritekoja suunnitteleva tunnustaisi sen lentokentän lomakkeessa? Sitä paitsi maahantuloviranomaisten kanssa ei kannata leikitellä, sen koki eräs tuttavani ikimuistoisesti. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän tuli Yhdysvaltoihin, hän vastasi hymyillen "Why not", sillä seurauksella, että joutui parin tunnin kuulusteluihin ja myöhästyi jatkolennolta.

Maasta poistumisen luulisi olevan helppoa, mutta Euroopan rajoilta ei tarvitse mennä pitkälle, kun sekin hankaloituu. Tähän asti tiukimpaan rajatarkastukseen jouduin Tel Avivissa Israelista lähtiessäni. Nuori rajavartija ei ilmeisesti uskonut, ettei nimelläni ole mitään tekemistä kuuluisan palestiinalaistaistelijan Leila Khaledin kanssa. Sain tehdä selkoa niin nimeni alkuperästä kuin vanhempieni ja lasteni etunimistä ja puhumistani kielistä sekä missä olin niitä oppinut, kunnes nuori mies lopulta ojensi passini ja viittasi lähtemään. Kenties loppujen lopuksi vaaleiden silmieni ja hiusteni takia - enkä osannut arabiaa.

Rajojen tarkoituksena on suojata ja estää ei-toivottuja ihmisiä pääsemästä alueelle. Pienillä kaupunkivaltioilla oli aikoinaan suojana korkeat muurit, joita ei niin vain ylitetty. Puolustajat saattoivat kaataa hyökkääjien päälle tulikuumaa tervaa tai ampua nuolia tai muita ammuksia, hyökkääjät taas yrittivät murtaa portteja kekseliäin tavoin. Tykkien ja kanuunoiden myötä muurien käyttökelpoisuus väheni, eikä valtioiden rajoilla juuri näe piikkiaitaa kummoisempia muureja, mitä nyt Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle nouseva rakennelma.

Ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus on hieno eurooppalainen idea, mutta sillä on heikkoutensa. Vapaa liikkuvuus koskee myös rikollisia, huumeita, aseita ynnä muita kiellettyjä tuotteita. Se on kuitenkin mahdollistanut maiden välisen työssäkäynnin, opiskelun ja monenlaisen epävirallisen yhteistyön tavalla, jota tiukemmin kontrolloidut rajat eivät tue. Se perustuu luottamukseen, ja juuri siinä piilee sen hienous. On upeaa, jos ei tarvitse pelätä tai varoa rajanaapuria, vaan voi uskoa tämän hyväntahtoisuuteen ja antaa niin omien kuin naapurin kansalaisten vapaasti liikkua maasta toiseen vaikkapa halvemman voipaketin perässä.

Itärajamme ei koskaan ole ollut samalla tavalla auki, ehkä jotain luottamuksesta on jäänyt uupumaan ennen Ukrainan sotaakin. Nyt raja tulee olemaan vielä tiukemmin vartioitu. Se surettaa minua, tietysti, sillä kanssakäyminen maiden välillä on yleensä parempi vaihtoehto kuin suljettu raja. En näe tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia normaaliin kanssakäymiseen maan kanssa, joka toteuttaa kansanmurhaa, tuhoaa ohjuksilla naapurimaataan ja uhkailee Eurooppaa ydinaseella. Silti eurooppalainen avointen rajojen idea on jotain, mitä kannattaa tavoitella. Ei kaikkialla, mutta siellä, missä luottamusta on mahdollista rakentaa.

Leila

Kuva: Leila Haltia. Denekamp, Saksan ja Hollannin välinen rajaoja.