Rohkeasti uuteen vuoteen!

Iltapäivään oli laskeutumassa jo hämärä, kun kävelin kanavalta kohti Tiiliruukinlahtea. Kanavassa vesi virtasi vapaana, muuten meri alkoi olla jäässä pakkasen jäljiltä. Jäältä silmiini osui jotain oranssia. Näky sai pysähtymään. Lahden jäällä seisoi lähekkäin kaksi ihmistä, joilla oli yllään oranssinväriset huomioliivit.

Ennen kanavaa jäälle oli heitelty pieniä kiviä. Rannan jää kesti ne hyvin, mutta ihmisiä se ei vielä voisi millään kannatella. Jokin pakotti kävelemään eteenpäin hitaasti, pystyin samalla tarkkailemaan, mitä kaksikolle tapahtui. Hetken päästä luistelijat irtaantuivat toistensa läheisyydestä ja katosivat kiitäen niemen taakse rantaa kohti.

Helpotukseni sekaan nousi ärtymys: uhkarohkeaa, tyhmänrohkeaa. Lasten tekemiseen on joskus syytä puuttua, mutta aikuisilla on lähes aina vapaus valita tekemisensä, olipa siinä järkeä tai ei. Heillä on myös vastuu itsestään. Mieleeni piirtyi lapsuuden mäenlaskut, uimahypyt, pyöräilyt ja luistelut ja ritisevä jää, josta kotona kyllä aina varoiteltiin. Ilon ja vauhdin hurmatessa varominen ei aina tullut mieleen, rohkeasti tuli mentyä seikkailusta toiseen. Jos hämärän oranssiluistelijat olivat mielestäni tyhmänrohkeita, mitä se "oikea" rohkeus sitten on?

Mietin usein ammatteja, joissa on uskallettava vaarantaa oma terveytensä, joskus henkikin. Ensimmäisenä mieleen nousee poliisi ja pelastustoimi, sitten sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät. Ihmiset joutuvat ainakin näissä toimissa päivittäin ennakoimattomiin ja vaarallisiin tilainteisiin, joissa on käytettävä hyvää ja nopeaa harkintaa. Rohkeutta lienee se, että vaarasta ja epävarmuudesta huolimatta päivittäiset työt jaksetaan tehdä, niihin tunnetaan kutsumusta, intoa ja mielenkiintoa.

Ihmiset harrastavat monenlaisia extreme-lajeja. Mikä saa hyppäämään benjihypyn, millainen polte saa liitelemään taivaalla riippuliitimellä tai laskuvarjolla? Kyse voi olla vain vedonlyönnistä. Selvittyään onnellisesti takaisin maanpinnalle hyppääjä saattaa vannoa sen olleen ensimmäinen ja samalla viimeinen hyppy tuntemattomuuteen. Mutta kyse voi olla jostain ihan muusta. Jonkin pelon tai lukon murtamisesta, hyväksytyksi tulemisesta tai yksinkertaisesti halusta kokea jotain uutta ja jännittävää. 

Rohkeus ei tarkoita pelkästään uskallusta kohdata mahdollinen fyysinen kipu tai jopa kuoleman vaara. Rohkeus on uskallusta kohdata itsensä ja toiset rikkomalla joskus arkiset rajat ja rutiinit. Rohkeutta on avata suunsa taloyhtiön kokouksessa ja olla eri mieltä silmätikuksi joutumisen ja nolouden uhalla. Rohkeutta on astua yleisön eteen laulamaan tai pitämään esitelmä silläkin uhalla, että sekoaa sanoissaan ja joutuu sietämään tilanteen aiheuttaman häpeän. Rohkeutta on myös muuttaa elämänsä, kun se ei enää tunnu mielekkäältä silläkin uhalla, että hyppy täysin tuntemattomaan ei onnistuisikaan. Asioihin rohkeasti tarttuminen voi olla toisille hyvinkin vaikeaa, toisille arkista ja jokapäiväistä.

Rohkeus johonkin uuteen johtaa usein onnistumiseen ja sitä kautta hyvään oloon. Onnistuminen tuo rohkeutta yrittää muitakin uusia ja kiehtovia asioita. Rohkeus voi johtaa yksinkertaisesti hyvän kierteeseen. Kävelen tutulla aamulenkillä ja meren jää on ehtinyt jo vankentua. Olen kuitenkin iloinen, ettei jäällä liikkujia ole näkyvissä. En joudu laittamaan omaa rohkeuttani koetukselle. Olisiko minusta jäihin pudonneiden pelastajaksi? Luultavasti ei.

Tänäkin päivänä maailmassa tapahtuu paljon pahaa ja arvaamattomia asioita, jotka ihmisten on pakko ottaa rohkeasti vastaan ja yrittää parhaan kykynsä mukaan muuttaa tulevaisuutta paremmiksi. Korona-aika vaatii meiltä taas rajoitusten, yksinolon, sairastumisen ja menetysten pelon sietämistä. Toivon kaikille rohkeutta uusiin asioihin ryhtymiseen niissä rajoissa, joissa se tällä hetkellä on mahdollista.

Leena

Kuvat: Leena Partanen