Silakat kuin taideteos
Ripustin vielä takkia eteisen naulakkoon, kun isä (94) puuhasi jo keittiössään yhteisen kokkausprojektimme kimpussa. Puolet tuoreista silakkafileistä lepäili suorissa riveissä voipaperin päällä. Aloin ripotella kaloille suolaa, valkopippuria ja tilliä, isä järjesteli loput kalat paperille. Kun fileet oli maustettu, pyörittelimme ne rullille ja asettelimme pystyyn teräsvuokaan. Kuuma liemi kaadettiin lopuksi rullien päälle ja vuoka sai vielä hetken hautua hellalla. Teräsastiaan tiiviisti rullatut silakat näyttivät pieneltä taideteokselta.
Seuraavana päivänä palasin isän luokse maistelemaan yhdessä valmistamaamme kalaherkkua. Ruokailun lomassa virisi keskustelu, mikä se silakka oikeastaan on kalojaan. Hämmästyin tietoa, että käytännössä silakka on samaa lajia kuin silli. Se on kooltaan silliä pienempi ja vähärasvaisempi ja uiskentelee parvissa Itämeressä, kun taas silli viihtyy paremmin Atlantilla. Pääasiassa troolaamalla kalastetun silakan kerrotaan olevan saalismäärältään Suomen tärkein kala. 70–80 % saaliista kalastetaan Pohjanlahdelta. Suurin osa kaikesta silakkasaaliista päätyy eläinten rehuksi.
Silakan ystävänä minua ilahduttaa tietysti tieto, että runsaasti omega-3 rasvahappoja ja D-vitamiinia sisältävä silakka tekee hyvää verisuonille, sydämelle ja aivoille. Silakan ikääntyessä siihen kerääntyy kuitenkin ihmisen terveydelle vaarallista dioksiinia ja PCB-yhdisteitä. Vaikka kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa, etenkin isompia silakoita on suositeltu syötävän vain 1-2 kertaa kuukaudessa. Ymparisto.fi sivustolta löysin kuitenkin tiedon, että Itämeren silakoiden vaaralliset pitoisuudet olisivat alle kynnysarvojen.
Silakan kalastuksen kerrotaan poistavan Itämerta rehevöittäviä ravinteita. Kerrotaan myös silakoiden joskus nälkiintyneen, ravintoa ei kaloille ole aina ollut riittävästi. Kalakannan uudistumisen tärkein edellytys on lisääntyminen. Kun silakka lisääntyy rannikkovesissä, meren tilan parantaminen on avainsana silakan suojelussa. On tietysti tärkeää, että silakalla riittää ravintoa. Mutta silakka itse on myös ravintoa Itämeren hylkeille, linnustolle ja turskalle. Silakan sanotaan olevan yksi tärkeimmistä Itämeren ekosysteemin avainlajeista.
Tätä kaikkea ei ole tullut ajatelleeksi, toteamme isän kanssa ruokaillessamme. Maistelemme perunan ja salaatin saattelemana mainion makuisia silakkarulliamme, ja yllättävää kalatietoutta löytyy lisää kännykän syövereistä. Me suomalaiset syömme valtaosin ulkolaista kalaa. Löytämieni lukujen mukaan kotimaisen kalan osuus syömästämme kalamäärästä olisi vain noin kolmannes. Suosituin syömämme kala on norjalainen kasvatettu lohi sekä tonnikala. Miksi valitsemme tuontikalan? Onko kyse kalan hinnasta vai onko meistä tullut pelkästään lohensyöjiä ja valitsemme tarjonnasta edullisimman vaihtoehdon? Kilon silakkafileitä tai perattuja muikkuja saa kymmenellä eurolla, mikä lienee lohenkin hinta halvimmillaan. Suurin syy taitaa kuitenkin olla kotimaisen kalan vähäisessä tarjonnassa, mikä taas johtunee siitä, että ammattikalastajien määrä on puolittunut 2000-luvulla. Päätoimisia ammattikalastajia on enää alle tuhat, heistäkin suurin osa eläkeikää lähestymässä.
Vietin lapsuuteni Sisä-Suomessa. Silakkaa ei silloisella kotiseudulla juurikaan syöty. Lohjan mummolassa minulle tarjottiin alakouluikäisenä ensimmäiset syömäni silakat. Mummo haki aamuvarhaisella torilta tuoreet kalat, perkasi ne ja paistoi voissa lounaaksi. Siitä lienee lähtenyt ihastukseni silakkaruokiin. Helsinkiin muuton jälkeen pääsin syksyisin silakkamarkkinoille. Suolasilakoita ostettiin ainakin pieni pönikkä. Mikä sen parempaa kuin suolatuista kaloista valmistettu silakkalaatikko. Siitä tuli uusi suosikkiruokani. Silakkamarkkinoita on Helsingissä pidetty jo vuodesta 1743 lähtien. Nykyisin etsimme sieltä eri tavoin maustettuja pieniä silakkaherkkuja, mutta alun perin suolasilakoiden ostaminen markkinoilta talvivaraksi lienee ollut kaupunkilaisille lähes elintärkeää.
Siivosin kirjahyllystä vanhoja Karjalankunnaat lehtiä ja törmäsin kuin tilauksesta artikkeliin (3/2023) Merikarjalainen silakka. Kirjallista tietoa Merikarjalan silakkakalastuksesta löytyy kirjoituksen mukaan jo keskiajan lopulta. Silakat olivat tärkeää kauppatavaraa ja niillä maksettiin muun muassa veroja Tukholmaan. Kun suola oli kallista, silakat kuivattiin. Myöhemmin kruunu antoi suolat verosilakoihin, joiden suolaus tapahtui aina syksyisin.
Silakasta on ollut ja on moneksi. Sen tärkeyttä kuvaa myös se, että silakka on Viron kansalliskala ja Varsinais-Suomen maakuntakala. Itämeren kunto ja kalojen mahdolliset myrkkypitoisuudet jäävät mietityttämään. Samoin mietityttää suomalaisen kalan tarjonnan jatkuvuus ja tietysti meidän kuluttajien valinnat. Ehkä meidän kannattaisi suosia kotimaisia kaloja, vastuullisesti kasvatettuja ja luonnonvesien lajeja. Se vaatii varmaankin niin ammattikunnan kuin kalakannankin hyvinvointia ja pysyvyyttä.
Kutuaikaan silakat parveilevat rannikon tuntumassa ja silloin niiden litkaus silloilta tai rantapenkereiltä on mahdollista. Kalastussiimassa on monta koukkua peräkkäin pienin välein ja litkaan voi tarttua useita kaloja kerralla. En ole koskaan harrastanut litkalla kalastusta, mutta kuuleman mukaan se on hauskaa puuhaa.
Leena
Kuva: Helsinki kuvat
Lähteet: Ympäristö.fi, Luke, Wikipedia, Karjalan Kunnaat 3/2023