Silta Arezzossa

Kävelin Töölönlahden rantaa rautatieasemalta oopperatalon suuntaan. Ympärillä kuului kaupungin kohina ja lintujen keväinen laulu. Olin huomannut rantavedessä tepastelevan nokikanan ja kauempana uivan haapanan. Sitten rantaan kaartoi kolme sorsaa. En ehkä olisi kiinnittänyt niihin huomiota, jos yksi sorsista ei olisi ollut kokonaan valkoinen.

Palatessani rautatieasemalle en puikahtanut suoraan metrotunneliin vaan kiersin Kaisaniemenkadun puolelle katsomaan kivimiesten Käärijä-hihoja. Euroviisuhuumaan antautuneena napsin muutaman kuvan lyhtymiehistä uusissa asusteissaan. Olisinko huomannut ylhäällä hulmuavat kirkkaanvihreät pussihihat, jos en olisi aiemmin kuullut niistä uutisissa? Luultavasti en.

Kadulla kulkiessani katse seuraa muita kävelijöitä, eritoten pyöräilijöitä ja puikkelehtivia potkulautailijoita. Vilinässä on hyvä välttää yhteentörmäykset, on siis oltava tarkkana. Jotkut kävelijöistä seuraavat katukylttejä, etsivät jotain kauppaa tai virastoa, jotkut tarkkailevat pysäkille saapuvia busseja tai raitiovaunuja. Monen kävelijän, pyöräilijän, potkulautailijan ja autoilijan katse on liikkuessakin kännykässä. Sen lisäksi he saattavat hörppiä pahvimukista kahvia tai polttaa savuketta. Ehkä korvissa pauhaa musiikki tai jokin radiokanava. Huomion jakaminen ja usean asian yhtä aikaa tekeminen, multitaskaaminen, ei välttämättä kuitenkaan ole merkki tehokkuudesta. Aivotutkijoiden mukaan se aiheuttaa stressiä ja lyhytjännitteisyyttä. Kännykän käytön sallimisesta kouluissa on keskusteltu paljon. Älylaite voi olla oppimisväline, mutta se saattaa vaikuttaa heikentävästi keskittymiskykyyn ja ehkä sitä kautta myös oppimistuloksiin.

Ihmisen aistimaailma on laaja: näemme, kuulemme, haistamme, maistamme ja tunnemme. Aisteja käyttämällä selviämme arkirutiineistamme, mutta niiden avulla voimme rauhoittaa myös mieltämme, harjoitella keskittymistä. Se mihin pystymme keskittymään, mitä pystymme havainnoimaan, riippuu usein omasta vireys- ja terveystilastamme. Luonnossa ja esimerkiksi taiteen äärellä voimme antaa aivojemme työskennellä ja levätä yhdessä asiassa kerrallaan.

"Mona Lisan sillan mysteeri selvisi", otsikoi Hesari 10.5.2023 kulttuurisivuillaan. Minkä ihmeen sillan? Vuosia sitten kävin Louvren taidemuseossa ja tietysti myös katsomassa maailmankuulua Mona Lisaa. Muistan lähinnä taulun edessä tungeksivat ihmiset. Kotona saatoin kertoa, että taideteos tuli nähtyä. Näinkö kunnolla edes Mona Lisan kuuluisaa hymyä? En nähnyt, taustaan maalatuista yksityiskohdista puhumattakaan. Tutkin taulua kuvasta tarkemmin, kun eräässä tietokilpailussa kysyttiin, lepääkö Mona Lisan oikea käsi vasemman päällä vai toisin päin. Mona Lisan vasemman hartian kohdalle piirtyvää kaarisiltaa en kuitenkaan huomannut. Nyt se on tunnistettu Arezzossa sijaitsevaksi, "etruskien ja roomalaisten sillaksi, Romitoksi". Pieni yksityiskohta, mutta kuitenkin merkityksellinen. Ehkä se oli da Vincin viesti jälkipolville siitä, missä hän liikkui, vietti aikaansa, maalasi tai teki muita merkityksellisiä töitään.

Kotini lähellä sijaitsevassa risteyksessä mäkeä alas ajavien kuuluu väistää oikealta tulevia. Kävelin iltalenkillä tuota risteystä kohti, kun väistämisvelvollinen auto lähestyi risteystä suurella nopeudella. Kuljettaja ei näyttänyt hiljentävän vauhtia eikä havaitsevan oikealta tulevaa autoa. En tiedä, oliko hän keskittynyt kännykkään vai mistä oli kysymys. Ehdin jo kiljaista varmaa yhteentörmäystä, mutta jotenkin autot onneksi selvittivät tilanteen. Jälkeenpäin kerroin isälleni läheltä piti tilanteesta. Hän kysyi, kumpiko autoilijoista väisti. Ei aavistustakaan. Miten havainnoin tilanteen? Säikähdykseltäni en mitenkään, vaikka olin keskittynyt ainoastaan kadulla liikkumiseen. Jos olisin ollut onnettomuuden tai rikoksen todistaja, olisiko havaintoni tilanteesta ollut todenmukainen?

Rantaviivalla kulkevalla lenkkipolulla on helppo havaita paljon luonnon yksityiskohtia. Siellä voi kulkea kaikessa rauhassa. Metsä ja ranta ovat täynnä ääniä, lintuja ja hyönteisiä, siellä tuoksuu, tuulet, pyryt ja vaihtuvat lämpötilat voi aistia iholla. Siellä voi havainnoida kaikin aistein. Osa meistä kulkee luontopoluillakin kuulokkeet korvilla ja kännykkää selaten ympäristön yksityiskohtia huomaamatta. Mikä on se todellisuus, jossa kuljemme vai kuljemmeko useassa todellisuudessa samaan aikaan? Ja mitä haluamme ja pystymme ympäristöstämme havaitsemaan? 

Kevät on itselleni suuri vuodenaika ympärillä tapahtuvien muutosten takia. Eilen puhkesivat vuokot kukkaan, tänään sinitiainen paljasti pesäkolonsa. Pitkästä aikaa näin sitruunaperhosen ja kuulin kimalaisen surinan. Jos olisin tämän ajan taidemaalari, ehkä maalaisin ne tauluuni kertomaan, mikä oli minun havaintoni, todellisuuteni ja maailmani toukokuussa 2023.

Leena

Lähde: Helsingin Sanomat 10.5.2023

Kuva: Leena Partanen