Toinen maailma

Edellisen blogini ajatusleikki alkoi julkaisun jälkeen yllättäen muuttua todeksi lähes pelottavalla tavalla, kun Turun ja koko läntisen Suomen merenpinta nousi hälyttäviin korkeuksiin. Sateesta ja puuskaisista tuulista ei meinannut tulla loppua, puut jäivät veden alle, laiturit irtosivat rannoilta, pihat tulvivat.

Suomi ei ole ainoa sateessa kärvistellyt maa. Vietin viikon Hollannissa, missä vesi on aina läsnä, ja nousevaan vedenpintaan on hyvin varauduttu. Jatkuvasti taivaalta vihmovaan sateeseen oli silti vaikea tottua, etenkin kun oli varautunut talvivaatteilla eikä sateenvarjosta ollut tuulessa hyötyä. Kummasti sitä alkoi hakea reittejä, joissa voi kulkea osan matkasta katoksen alla tai sisätiloissa...

Viikonlopuksi ennustetun taukoamattoman sateen pelottelemina lähdimme ystäväni kanssa Groningeniin, kolmen tunnin matkan päähän. Juna, toinen juna ja niiden jälkeen vielä bussi kulkivat kaatosateessa tasaisen unettavasti. Maisemia ei tarvinnut katsella, kun ikkunasta näkyi samaa söhröistä harmaata.

Groningenin asemalta kävelimme museolle parissa minuutissa vesilätäköitä väistellen. Museossa meitä odotti toinen maailma.

Olimme yhtäkkiä keskellä värien, muotojen ja ideoiden ilotulitusta, Mondo Mendinissä. Italialainen arkkitehti ja designeri, mm. Alessin suunnittelijana tunnettu Alessandro Mendini oli ehtinyt ennen viimevuotista kuolemaansa suunnitella näköisensä näyttelyn. Leikkimielisyys ja kokeilunhalu eivät olleet iän myötä kadonneet, sillä osa esineistä oli Mendinin suunnittelemia päälle 80-vuotiaana.

Mietin, miten mahtavaa, että joku voi omistaa elämänsä kauniiden ja hauskojen, iloa tuottavien esineiden ja asioiden luomiseen, leikkiä työllä. Toki vakavaa puurtamistakin oli tarvittu esimerkiksi mosaiikkikoristeluihin, mutta perusvireenä oli ilo ja muodoilla ja materiaaleilla leikittely. Kokeilu. 

No niin, tässä kohtaa kuulen oman sisäisen kriitikkoni puhisevan, ettei kaikissa töissä suinkaan voi kokeilla, ajattelepa esimerkiksi hammaslääkäriä, joka tänään päättäisikin kokeilla aivan uudenlaista paikkamuotoa aivan uudenlaisesta itse kehittelemästään materiaalista. Tai bussikuskia, joka päättäisi kiertää Vuosaaren metroasemalta satamaan menevän matkan Mellunmäen kautta, ihan vaan leikkimielessä. Sisäinen taiteilijani väittää vastaan, ettei suinkaan tarkoittanut tuota, mutta työssä ylipäänsä voi olla mukana leikkimielisyys, oli se sitten vaikkapa iloinen tervehdys matkustajille.

Mietin myös, että toinen maailma voi olla mitä tahansa, mikä vie arjesta (jatkuvasta sateesta) pois, aukaisee uusia ovia, tuo (sielun)maisemaan valoa. Se voi olla matka, taidenäyttely, teatteriesitys, kaunis rakennus tai auringonlasku. Usein se on kirja, jota lukiessaan uppoaa kirjailijan luomaan maailmaan ja unohtaa arkitodellisuuden.

Paluumatkalla pilvipeite rakoili paikoitellen, ja maisemaan tuli väriä. Vihreät pellot erottuivat, samoin asemien liepeillä kukkivat krookukset ja narsissit. Pellon laidassa seisoi perinteinen tuulimylly, mutta valkoiseksi maalattuna. Tummanruskeat pikkuponit laidunsivat harmaiden ja ruskeiden lampaiden vieressä. Ruskea peuralauma kerääntyi radan varren lehdettömään pensaikkoon, syömään tai kenties turvaan. Kanavat ja pelloille levinneet tulvivat joet olivat edelleen harmaanruskeita, mutta harmaa oli saanut sävyjä. Äkkiä tuntui keväältä.

Leila

Tietoa näyttelystä:

https://www.groningermuseum.nl/en/