Torna a Surriento

Muistatko sä meren laajan,

joka luona kodin armaan,

kietoi lemmen paulan lailla,

rannan kauniin Sorrenton.

Palaja Sorrentoon kajahtaa Teamsin välityksellä kotini olohuoneeseen. Viihdelaulukurssikaverini laulaa soololauluvuorollaan sitä soljuvalla baritonillaan. Putoan laulun tunnelmaan ja samalla ajatukset siirtyvät kauas Italiaan, Sorrenton kaupunkiin, Napolinlahden rannalle, pienen hotellin sitruunapuutarhaan. Kiitän mennyttä aikaa siitä, ettei valokuvaus ja kuvien tallennus ollut niin helppoa kuin nykyisin. Otokset teetettiin paperikuviksi ja matkoista tuli usein tehtyä albumeita kuvineen ja matkaselostuksineen.

Kaivan kirjahyllystä paksun viininpunaisen albumin. Ensin kauhistun. Onko matkastani Napolinlahdelle liki kolmekymmentä vuotta? Majapaikkani oli Sorrentossa tuossa sitruunapuiden ja köynnösruusujen ympäröimässä pienessä hotellissa. Katselen kuvia Caprin jylhistä kallioista, kapeista kujista ja välkehtivästä merestä, miten lepäilin keskipäivän helteellä Axel Munthen huvilan kukkapuutarhassa. Ischialla kylvin kalliosaunassa Poseidonin kylpylässä, pulahdin välillä mereen ja erilaisiin uima-altaisiin. Juna kuljetti Sorrentosta kolmeksi päiväksi Roomaan, sitten palasin takaisin Napolin räiskyvään ukkosilmaan, Pompeijin kivisille kaduille ja Amalfin aurinkoiselle rannikolle. Kaiken tämän albumi palauttaa mieleeni.

Katselen häpeillen kuvissa näkyvää pukeutumistani, kireitä sporttihousuja, pitkiä t-paitoja, lenkkisukkia ja -kenkiä. Näkemisellä ja kokemisella oli väliä, pukeutumisella ei ilmeisesti niinkään, varustus oli retkeilyn vaatimusten mukainen. Kaunis mekko ja avokkaat ovat sentään ylläni kuvassa, jossa heitän kolikkoa Fontana di Treviin. Suihkulähteeseen liittyy uskomus, että Roomassa vieraillut palaa sinne takaisin heitettyään kolikon lähteen veteen. Vielä en ole sinne palannut. Matka-ajankohta on albumin merkintöjen mukaan ollut heinäkuu 1992.

Helsingin Sanomat kirjoitti muutama päivä sitten Pompeijin lähellä tehdyistä kaivauksista ja niissä löytyneistä hyvin säilyneistä juhlavaunuista. Alueesta on vieläkin kolmasosa kaivamatta, yllätyksiä on luvassa. Kaupungin historia on kiehtova ja pelottava. Siihen tutustuminen aikoinaan kauhistutti. Kaupunki oli vuonna 79 hautautunut Vesuviuksen purkauksessa hohkakiven ja tuhkan alle. Tulivuori oli oireillut pitkään ja maa oli järissyt. Näitä merkkejä ei osattu tulkita, ihmiset eivät ehtineet paeta, tuhansia kuoli.

Pompeijin kujilla otetussa kuvassa olen pysähtynyt silloisen viinituvan edustalle. Mistä ihmiset ovat lasiensa äärellä keskustelleet, miltä viini on maistunut? Onko tunnelma ollut iloinen, pelokas vai riitaisa? Vettien talon ruokasalissa ihmettelen punertavia seiniä koristavia maalauksia. Millainen kattaus siellä on ollut juuri ennen kohtalokasta purkausta? Seuraavissa kuvissa kuljen ruohottuneessa amfiteatterissa ja Apollon temppelin pylväsrivien välissä. Katselen kipsivaloksia ihmisistä, jotka ovat kuolleet kesken nautintojensa Terme Stabinen kylpylässä.

Jätän Pompeijin kohtaloineen taakseni ja kääntelen albumin sivuja eteenpäin. Matkakuvani päättyvät Amalfin rannikolle Positanoon. Mieleen nousee elokuva Toscanan auringon alla, jossa nainen matkustaa Positanoon tapaamaan rakastettuaan ja tämä onkin löytänyt jo uuden kumppanin. Kuvassa istun jyrkkään rinteeseen rakennetun kaupungin rannassa odottamassa kantosiipialusta ja paluuta Sorrentoon. Päivä näyttää paahteiselta eikä mereltäkään luultavasti käy vilvoittava tuuli, näytän väsyneeltä.

Tällä hetkellä paluu Roomaan ja Sorrentoon tuntuu epävarmalta. Korona sulkee portteja omassa maassammekin. Teamsien, zoomien ja whatsappien välityksellä käymme kurssejamme, laulamme laulujamme, kokoonnumme ystäväporukoiden ja läheistemme kanssa keskustelemaan ja muistelemaan. Onneksi edes näin. Emme istu maailmalla viinibaareissa ja kahviloissa, emme Roomassa Espanjalaisilla portailla tai Sorrenton sitruunapuutarhassa nauttimassa aamiaista ja haistelemassa ruusujen tuoksua. Ennen kuin suljen albumin, katson vielä aloitussivun kuvaa, jonka alla ovat Torna a Surriento-nuotit. Mieli kaihoaa joskus sinne kauas ja haluaa uskoa laulukurssin Sorrento-baritonin laulun toivoon:

Palaja oi tänne armas,

meren laajan rantamille.

Tääl on laulut ihanimmat,

lemmen ääni suloisin.

Leena

Kuva: Leena Partanen