Tulkoon joulu!
En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, lauluyhtye Rajaton laulaa pimeän joulukuun aikaiseen kahvihetkeeni. Äänet kaikuvat puhtaina kirkon holvikaarista, aidot kynttilät lepattavat kattokruunuissa ja alttarilla. Tämä joululaulu sai jo lapsena posket hehkumaan ja mielen pakahtumaan. Zacharias Topeliuksen sanoittamaa ja Jean Sibeliuksen säveltämää joululaulua laulettiin kansakoulun joulujuhlassa. Sen jälkeen kokoonnuttiin luokkiin, saatiin todistukset ja ruskeat paperipussit, joissa oli piparkakku ja omena. Niine hyvinemme kipitimme kotiin ajatuksissa laulun julistama maailmanrauha ja suloisen joulun toivotus pienimpiinkin tupiin. Ristiriita velloi joululahjojen ja -herkkujen odotuksessa, kun laulun mukaan ei kaivattu valtaa, ei loistoa eikä kultaa.
Sylvian joululaulu syrjäytti pian ensimmäisen lempijoululauluni. Sen kaiho ja mahtipontisuus nostattivat joulumieleltä. Lauloin sitä usein äidin kanssa. Laulu hurmasi myös Suomen kansaa. Se valittiin 1960-luvulla Yleisradion äänestyksessä, ja toistamiseen vuonna 2002, kauneimmaksi joululauluksi. Kuka oli tämä salaperäinen Sylvia, jonka orressa oli sirkuttajan lintuhäkki, viini vaahtosi, sypressi tuoksui ja vieläpä Etnakin siinteli maisemassa? Lapsena en ymmärtänyt laulun sanoitusta aivan Topeliuksen tarkoittamalla tavalla. Paljon myöhemmin se avautui, kun luin, että laulun Sylvialla tarkoitetaan Sisiliassa talvehtivaa mustapääkerttua (Sylvia atricapilla), kaiho on koti-ikävää ja kotimaanrakkautta. Häkkiin suljetulla linnulla saatettiin viitata jopa Suomen asemaan Venäjän alistettuna osana ennen itsenäistymistämme.
Vesa-Matti Loirin esittämä, Kassu Halosen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Sydämeeni jouluun teen tuli kuin tilauksesta perinteisten joululaulujen joukkoon ja kolahti heti ilmestyttyään 1980-luvun lopulla. Yksinäinen kulkija kuuntelee jouluyön hiljaisuutta, miettii omaa vajavaisuuttaan, joulun maallista turhuutta, kaikkeuden suuruutta, rauhan ja oman Jeesus-lapsen päästämistä sisimpään. Laulusta puuttuu paatoksellisuus, se tuntuu sopivan epäkristilliseltä, tavallisen vaeltajan joulumielen tutkiskelulta, miten joulu tulee sydämeen, kun sen sinne päästää eikä sitä tarvitse mitenkään erikseen ansaita.
Muutama vuosi sitten ostin Samuli Edelmannin joululevyn Hiljaisuuden valo. Suutari ja vieras löysi heti tiensä sydämeeni. Se on kappale, jota olen kuunnellut kymmeniä kertoja, joka kerta herkistyen. Tämä, ehkä monelle tuntematon joululaulu, kertoo jouluvierastaan odottavasta suutarista. Mestari on tulossa tänään meille suutari vakuuttaa ja kenet hän sitten kohtaakaan. Kannattaa kuunnella, se on kertomus, jonka loppuratkaisua kuuntelija odottaa. Samuli Edelmann esittää sen herkällä ja hauskalla tavalla. Laulussa lienee sisällä kristillinen tai ylipäätään inhimillinen sanoma siitä, mitä me voimme tehdä vähimmille sisarillemme ja veljillemme ja ehkä me heidät kohdatessamme kohtaamme samalla mestarimme.
On aika antaa joulun tulla! Voisiko se astua huoneisiimme paremmin kuin Tulkoon joulu -kappaleen sanoin. Se kylvää uskon ja luottamuksen siemenen. Siinä lauletaan toivosta kansoille maan ja loppumattomasta rauhasta. Pekka Simojoki kuvaa sanoittamansa ja säveltämänsä Tulkoon joulu - laulun syntyä jonkinlaisena sukelluksena lapsuuden jouluihin. En etsi valtaa loistoa-kappaleessa koin lapsena samankaltaisen joulunsanomaan putoamisen. Lauletaan jouluna, vaikka vain yksinämme ja itsellemme. Jokainen omia mielilaulujamme.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lastaan seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus
Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan.
Silloin joulu luonamme on.
Leena
Kuva: Leena Partanen