Väistämisiä

Kuljin alkuillan hämyssä rantapolulla kohti kanavasiltaa. Olin lähtenyt tavallista aikaisemmin iltalenkille ja väistelin vähän väliä polulla kulkevia koiria ja niiden omistajia. Ensin vasempaan reunaan, sitten oikeaan ja takaisin vasempaan, miten koirat sattuivat löytämään polun varrelta nuuhkittavaa. Vastaan tuli myös jackrusselinterrieri Lilli pallo suussaan. Sitä ja emäntäänsä ei tarvinnut koskaan väistää. He väistivät, tervehtivät, juttelivat hetken ja jatkoivat matkaansa.

Kun tein iltalenkin hiukan myöhemmin, vastaan tuli vierekkäin juoksevia lenkkeilijöitä vaihtamassa päivän kuulumisia. Pitkässä alamäessä pyöräilijät pomppivat vauhdikkaasti kypärät kallellaan kuoppien ja juurakoiden yli. Minä väistelin, annoin toisille tietä.

Eräänä iltana vastaan pöllähti sähköpotkulauta, jonka päällä oli pari alakouluikäistä poikaa. Vauhti oli melkoinen ja ajo huteraa. Olimme polun kapeimmassa kohdassa, tilaa sivuuttamiseen oli vähän. Astuin polulta metsän puolelle ja huikkasin pojille, että menkäähän varoen, takaani oli tulossa muitakin ihmisiä. Kyydissä ollut kääntyi minuun päin ja huusi:

"Ole sinä siellä hiljaa."

Minä olin hiljaa, istuin kanavan penkille ja mietin, miten kaksikko mahtoi selvitä seuraavasta mutkasta ja alamäestä. Mieleeni nousi myös kysymys, miksi juuri minä väistän lähes kaikkia kulkijoita? Ehkä on viisasta väistää ainakin niitä, joille väistäminen olisi hankalaa ja niitäkin, jotka muista välittämättä ottavat paikkansa yhteisillä kulkuväylillä joskus röyhkeästikin.

Seuraan liikennettä niin jalankulkijan kuin autoilijan näkökulmasta. Kohteliaita ja säännöt muistavia liikkujia on paljon, mutta ajoittain liikennekaaos on melkoinen, etenkin kevyenliikenteenväylillä. Jalankulkijat, pyöräilijät, potkulautailijat, rollaattoreilla liikkuvat ja lastenvaunuja työntävät vanhemmat ahtautuvat ruuhkaisille kulkuteille. Risteyksissä yhtälöön lisätään vielä autoilijat, joiden ei ole aina edes mahdollista ennakoida nopeita puskan tai kulma takaa tulevia sähköpotkulautoja tai polkupyöriä ajoissa. Jos nopeudet olisivat alhaisemmat ja katseet kännykän sijaan kulkutiessä, onnettomuuksien riski olisi pienempi. Vähältä piti tilanteita ja vakavia onnettomuuksia tapahtuu liian paljon. Mielestäni sähköpotkulaudat eivät sen vuoksi sovi kaupunkimme liikenteeseen. Ongelma on myös se, että niitä jätetään käytön jälkeen sikin sokin jalkakäytäville ja pihoille muiden väistettäviksi.

Vuosia sitten olin Savonlinnan torilla lörtsykioskin jonossa. Vuoroni oli juuri tulossa, kun eteeni astui nuori mies. Lähipiirini odotteli kauempana enkä uskaltanut sanoa mitään, mulkaisin vain etuilijaa ja väistin hiukan syrjään. "Olit sie enne minnuu", nuori mies totesi pokerinaamallaan. Eipä siinä voinut kuin nauraa ja vastata, että mene vaan ensin, jos on kiire. Vaikka tilanteelle on lähipiirissä naureskeltu usein, todellisuudessa syy väistämiseen oli pelko. Pääsin helpommalla, kun väistin. Tässä tilanteessa se oli mielestäni järkevää. Rauhallinen jonotus ei muuttunut sanailuksi eikä käsirysyksi etuilijan ja muiden lörtsyjä ostavien välillä.

Väistäminen ei ole pelkästään fyysistä väistämistä. Väistelemme vaikeita tunteita ja tilanteita. Uskomme usein selviävämme niistä sujuvammin, kun emme kohtaa niitä. Sosiaalisissa tilanteissa väistelijä saa puheenvuoron viimeisenä. Kaikki asiaan liittyvä on ehkä jo sanottu, kun katseet kohdistuvat väistelijään. Tilanteesta tulee entistä kiusallisempi sille, joka ei ole ottanut tai saanut aiemmin puheenvuoroa. Jos läsnäolijat osaavat antaa tilaa toisille, arat tai muuten tilanteita väistävät pääsevät myös mukaan yhteiseen tekemiseen ja keskusteluun.

Väistely sosiaalisissa tilanteissa ei johdu välttämättä arkuudesta, se voi olla myös taktikointia. Voi olla harkittua peittää todellinen mielipiteensä ja myötäillä yleistä käsitystä. Poliitikkojen sanotaan olevan parhaita väistelijöitä. Epämiellyttävään kysymykseen taitava poliitikko saattaa vastata monisanaisesti puuttumatta käsittelyssä olevaan ongelmaan. Lopulta kuulija ei välttämättä edes muista, mistä asiassa alun perin oli kysymys.

Vaikenemista ja väistämistä tapahtuu usein työelämässä. Kun olisi aika sanoa mielipiteensä, vaietaan. Jälkikäräjiä käydään sitten pienemmissä ryhmissä, joskus negatiivisin miettein. Avoimen työilmapiirin luominen lähtee ehkä kuitenkin siitä, että mielipiteet uskalletaan sanoa ja niistä keskustellaan.

Sunnuntaiaamun lenkkipolulla oli hiljaista. Saatoin keskittyä luonnon katselemiseen ja kuuntelemiseen. Sitten tavoitin edessäni keskellä polkua kävelevän miehen, joka talutti kahta pientä koiraa. Minut huomattuaan mies siirtyi kohteliaasti toiseen reunaan ja veti lemmikit viereensä. Tilaa ohittamiseen oli sopivasti. Kanavan jälkeen vastaan tuli pari rinnakkain juoksevaa miestä. Päätin olla väistämättä. He siirtyivät hetkeksi juoksemaan peräkkäin eikä siinä tapahtunut mitään sen kummempaa.

Leena