Viisitoista sangollista

Taloyhtiömme asukas kuluttaa suunnilleen 150 litraa vettä vuorokaudessa eli saman verran kuin keskivertosuomalainen. Yritän kuvitella tuon suurelta vaikuttavan vesimäärän kymmenen litran ämpäreihin, 15 kappaletta kahdessa rivissä kylpyhuoneen lattialla jättäen juuri ja juuri kulkutilan. Jos minun pitäisi kantaa 15 ämpärillistä vettä päivittäin kaivosta tai kadulla sijaitsevasta vesipisteestä, tuskin tekisin sitä. Yrittäisin kaikin keinoin selvitä vähemmällä. Mutta mistä vähentäisin?

Ruokaan ja juomaan menee muutama litra, niistä ei voi vähentää. Pyöristetään niiden määrä yhteen ämpärilliseen, jos mukaan lasketaan vihannesten ja hedelmien pesu. Vessan vetämiseen menee päivittäin kenties kaksi ämpärillistä. Astianpesukone vie ehkä yhden, niistähän on tullut hyvin energiaystävällisiä. Pyykinpesukone on käynnissä suunnilleen joka toinen päivä, voisiko sille laskea sangollisen päivässä? Suihkuun hujahtaa minuutissa 12 litraa, viiden minuutin suihku siis lohkaisee kuusi ämpärillistä, mutta jos käyn suihkussa joka toinen päivä, niin kolme per päivä riittää. Korona-ajan toistuvaan käsienpesuun ei voi kulua yli ämpärillistä päivässä. Sekalaista kukkien kasteluun, siivoukseen ynnä muuhun kenties yksi ämpärillinen. Tästä kertyy toistaiseksi kymmenen ämpärillistä, olenkohan unohtanut jotain? Kenties keskivertokansalainen käy suihkussa vähintään kerran päivässä ja viettää siellä enemmän kuin viisi minuuttia?

Asuin lapsuudessani talossa, jossa vesi haettiin tontin laidan kaivosta. Saunassakaan ei ollut vesijohtoa, vaan suuri pata täytettiin ämpäri kerrallaan. Kaivon kannen päällä oli naruun kiinnitetty sanko, jolla vesi nostettiin ja kaadettiin siitä kuljetusastioihin, joita oli yksi kumpaankin käteen. Vedenkulutus henkeä kohti ei varmasti ollut lähelläkään nykyistä, mutta talousveden lisäksi sitä riitti peseytymiseen. Vaatteita pestiin harvemmin kuin nyt, ja niitä myös oli vähemmän, joten paine vedenkulutukseen oli pienempi siitäkin syystä.

Muutaman sadan vuoden takana on aikakausi, jolloin vesi oli suorastaan vihollinen. 1500-1700-lukuja on kutsuttu "suuren lian vuosisadoiksi" (esim. Kaari Utrio: Bella Donna), sillä silloin eurooppalaiset eivät kastautuneet veteen, jos suinkin voivat sitä välttää. Vain kasvot, kädet ja jalat pestiin vedellä. Vesi oli elementti, jonka uskottiin tunkeutuvan ihohuokosista ihmiseen ja aiheuttavan kaikenlaista pahaa. Usko piti sikäli paikkansa, etteivät kaupunkien kaivot aina tarjonneet puhdasta vettä, vaan levittivät myös tauteja. Varmempaa oli siis pyyhkiä itseään hajuvesiin kostutetulla pellavaliinalla. Hiukset pestiin kerran kuussa, ja täit olivat tavallisia niin linnoissa kuin mökeissä. Vaatteita ei pesty kenties koskaan. Mutta kun kaikki haisivat, haju oli luonnollinen osa elämää - tosin juuri hajusteilla sitä yritettiin peittää, joten ei siihen sentään täysin totuttu. Onpa hyvä, ettei museoissa ole hajutehosteita!

1500-luvulla Euroopassa kiellettiin kylpylät paheellisina paikkoina. Rooman valtakunnan kukoistava kylpyläkulttuuri oli jo tuhoutunut, ja sen myötä menivät toimivat vesijohtojärjestelmät, ilmakiertoiset lattialämmitykset ja sisävessat. Ylimitoitettujen metsähakkuiden takia puupulasta kärsivissä kaupungeissa ei voitu lämmittää suuria vesimääriä yksityiskodeissakaan, joten kylpeminen kävi hankalaksi, vaikka siihen olisi ollut uskallusta. Onneksi pohjoisen havumetsäalueilla saunominen eli ja kukoisti, vaikka kunnon löylyt koettiin pitkään tärkeämmäksi kuin peseytyminen.

Hygieniakäsitykset ovat aikojen saatossa kääntyneet toiseen äärimmäisyyteen. Jatkuva käsien peseminen ja desinfioiminen kuluttaa ihon rikki ja suihkun jälkeen ihoa on rasvattava reilusti. Kutiseva päänahka ei nykymaailmassa aiheudu täin puremista, vaan turhan tiuhasta hiusten pesusta.

Päijänne-tunnelista syöksyy pääkaupunkiseudulle huikeat määrät vettä, joka käy läpi vesilaitoksen prosessit ja päätyy kotien vesihanoihin. Loistavasti toimivan vedenjakelun keskeyttää vain harvoin putkirikon kaltainen vahinko, joka pakottaa meidät mukavuuteen tottuneet kaivamaan vanhat sangot esiin ja kävelemään lähikadulle avatulle vesiposteille. Yksi tällainen sattui 80-luvulla, kun sisareni kuusihenkinen perhe oli vieraisilla heinäkuun helteillä, ja porukassa oli vaippaikäisiäkin. Tuntui kuin valtaosa päivästä olisi kulunut veden kantamiseen tai sen suunnitteluun, eikä taloudessa yhtäkkiä ollut tarpeeksi vesiastioitakaan. 

Maailmassa on maita, joissa jo kaksi sangollista vettä vuorokaudessa merkitsisi huomattavaa parannusta elämään. Voisinko mitenkään selvitä sadalla litralla vuorokaudessa? Se olisi sentään kymmenen sangollista, jotka vieläkin täyttäisivät kylpyhuoneen lattian.

Leila

Kuva: 

https://antiikinhistoriajakulttuuri.files.wordpress.com/

Puhtauden käsitteestä ja historiasta lisää esim:

Kaari Utrio: Bella Donna - kaunis nainen kautta aikojen. Tammi 2005.