Virtahevon mielikuvitus
Televisioruudussa näkyy punainen autiomaa, jossa on keskellä viuhkamainen muodostelma. Kun kamera zoomaa lähemmäs, erottuu jokia ja kanavia. Okavango-joen suisto Botswanassa, suistoalue ilman merta tai suurta järveä. Joki ei laske mihinkään, sen lukuisat sivuhaarat vain valuvat kuivaan maahan.
Kun kamera on jo lähellä maata, erottuu vihreän vesikasvillisuuden seasta polkuja, jotka välillä risteävät, välillä haarautuvat tai muodostavat ikään kuin liikenneympyröitä. Veneväyliä seikkailuturisteille tai kalojen vaellusreittejä? Ei, ne ovat virtahepojen polkuja. Joka päivä illansuussa, lököteltyään päivän kuumimman osan liejuisessa vedessä, nuo kömpelön näköiset eläimet lähtevät tallustamaan polkuja pitkin ruokapaikoilleen. Joka päivä samoja polkuja, virtaheposukupolvi toisensa jälkeen astuu tuttuja reittejä omille ateriareviireilleen.
Joinakin päivinä olen kuin virtahepo, kuljen sen enempiä miettimättä totuttua tietä metroasemalle tai kauppaan. Se on turvallista, aivot voivat keskittyä muuhun, kenties ratkaisua vailla olevaan pulmaan. Viime viikkoina olen tietoisesti hakenut uusia reittejä tuttuihin paikkoihin ja tuntemattomia paikkoja lähiympäristöstä, kun yritän antaa uteliaalle mielelleni jotain tekemistä karanteeninomaisen arjen vastapainoksi.
Ihmisten polut ja tiet ovat muutoksille alttiita. Toki jotkut kulkureitit ovat olleet käytössä satoja vuosia, mutta ajattelen keskimääräistä kaupunkia tai kylää. Tiet, kadut ja liikenneväylät ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Liikennesuunnittelijat tekevät välillä ehdotuksia, jotka eivät perustu mihinkään tapaan tai tottumukseen, vaan mahdolliseen tulevaisuuteen. Sitä virtahevot tuskin miettivät.
Koronaviruksen vaikutuksesta ihmiset ovat Suomessa muuttaneet yllättävän nopeasti käyttäytymistään Googlen julkaisemien sijaintitietojen perusteella. Puistot ja ulkoilualueet ovat olleet parin viime viikon ajan täydempiä, kauppakeskukset, urheilu- ja liikuntahallit tyhjempiä. Liikennemäärät Uudellemaalle ja Uudeltamaalta ovat vähentyneet dramaattisesti, mikä herättää kysymään, oliko suuri osa aiemmasta liikenteestä tarpeetonta?
Koronaviruksen jälkeinen maailma saattaa vaatia muutakin kuin päivittäisten kulkureittien muuttamista. Ehkä meidän pitää hakea kokonaan uusia tapoja elää tässä uudenlaisten uhkien maailmassa? Huomaan, että helposti kuvittelen vain uhkia ja dystopioita. Ehkä voisin rakennella mielessäni jotain ihan muuta, vaikka valoisampaa tulevaisuutta? Suomea uhkaava taloudellinen romahdus voi loppujen lopuksi kääntyä hyväksi, kuten aikanaan raskas sotakorvausteollisuus loi pohjan monelle teollisuudenalalle.
Katsellessani Avara luonto -dokumentissa sympaattisten, mutta myös ihmiselle vaarallisten virtahepojen vaellusta ruokapaikoilleen mietin, mikä saisi ne muuttamaan reittejään. Ehkä ainoastaan suistoalueen kuivuminen, ruoan loppuminen? Ne eivät osaa kuvitella sitä etukäteen, mutta meidän mielikuvituksemme riittää niin uhkien kuin ratkaisujen luomiseen.
Leila
Googlen julkaisema väestön liikkumisraportti:
https://www.gstatic.com/covid19/mobility/2020-03-29_FI_Mobility_Report_en.pdf