Vitkuttelusta oman onnensa sepäksi
Vuoden vaihtuessa toivottelemme toisillemme Onnellista Uutta Vuotta! Toivomme elämän muuttuvan nykyistä parempaan suuntaan, menneen vuoden huolet ja murheet joutavat jäädä historiaan. Usein ajattelemme niiden olevan muiden aiheuttamia. On sotaa, ruuan hinta nousee, sähkö kallistuu, korona nostaa taas päätään tai lumimyräkkä tekee tiet ja jalkakäytävät liukkaiksi, hankaliksi liikkua. Hyvin pienesti voimme näitä asioita muuttaa.
Mutta on myös paljon asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Vuodenvaihde on eräänlainen elämän ja elämäntapojen tarkastelupiste. Teemme uudenvuodenlupauksia, ja yleensä ne ovat hyvin henkilökohtaisia, usein hankalia pitää. Päätämme syödä terveellisemmin, laihduttaa, lisätä liikuntaa, lopettaa tupakoinnin, pitää tipattoman tammikuun, tavata enemmän ystäviä, viettää vähemmän aikaa somessa, opiskella ahkerammin. Kukin tekee päätöksiä ja lupauksia omien kipukohtiensa mukaan.
Kirjoittaminen on omista harrastuksistani rakkain, se kuuluu jollakin tavalla jokaiseen päivään. Toistakymmentä vuotta sitten olin ensimmäisellä kirjoittajakurssilla. Natalie Goldbergin luomista opeista jäi mieleeni lähinnä se, että pidä kynä liikkeessä. Avoin Mieli-kirjassa oli tehtävä: Lakkaa haaveilemasta, ota kynä käteen ja pidä se viisitoista minuuttia liikkeessä...anna mennä. Ikuiseen haaveilijaan tämä kolahti. Puhuttiin myös viiteryhmän tärkeydestä ja kirjoittamisen esteistä. Kurssin tarjoamista ajatuksista tuli itselleni ohjenuoria, ja kynä on ilokseni pysynyt liikkeessä.
Kirjoittamista voi jarruttaa ajan puute, mutta myös turha itsekritiikki, häpeän pelko tai pelkästään aloittamisen vaikeus. Keksimme tuhat muuta tekemistä, kun pitäisi aloittaa. Pyykin silitys tuntuu yhtäkkiä tarpeelliselta, pitää sulattaa pakastin, palauttaa kirjat kirjastoon, peukuttaa facebookissa tuttujen ja tuntemattomien päivitykset, selata uusimmat uutiset. Kirjaimellisesti sanottuna keksimme tekosyitä, vitkuttelemme.
Samasta asiasta puhutaan Hesarin artikkelissa, Vitkuttelusta on tullut aikamme vitsaus (27.12.2022). Jutussa aikaansaamattomuudesta ja vitkastelusta käytetään hienompaa termiä prokrastinaatio. Aiheen keskiössä ovat opiskelijat, ja kuitenkin vitkastelu koskee meistä jokaista. Asioiden siirtäminen aiheuttaa lopulta pahaa oloa, häpeää ja stressiä. Olipa kysymys opiskelusta tai muusta tekemisestä, suurimmaksi syylliseksi vitkasteluun nousee nykyisin some ja älypuhelin. Sitä veivataan usein tarpeeseen, mutta aika usein se lienee hyvä väline prokrastinaation toteuttamiselle. Vitkuttelu ei välttämättä koske vain yksilöitä. Valtteri Parikka nostaa artikkelissaan esille myös ihmiskunnan vitkuttelun, se näkyy esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Jään miettimään omia vitkuttelutaipumuksiani ja huomaan, etten ole siinä lajissa ainakaan parhaimmistoa. Ehkä asioihin tarttumisessa on joskus näkynyt jopa liika innokkuus. Se ei tarkoita, että olisin jotenkin muita parempi. Kyse lienee pelosta. Jos en aloita ajoissa, en saa sovittua asiaa oikeassa aikataulussa valmiiksi ja sitten nolottaa. Jos asialla on merkitys vain itselleni, vitkuttelu synnyttää lähinnä ahdistusta. Tai kääntäen asioiden aikaansaaminen tuottaa suurta iloa ja tyydytystä. Tiedän ihmisiä, jotka jättävät tekemiset yleensä viimetippaan, mutta suoriutuvat niistä kuitenkin aina mallikkaasti vaikkakin viimesekunneilla. Voiko paine jopa tuottaa paremman ja keskittyneemmän lopputuloksen vai saadaanko asiat valmiiksi vain rimaa hipoen ja aiheutetaanko vitkastelulla lisäksi paineita ja stressiä myös muille?
Hesarin artikkelissa annetaan yksinkertaisia lääkkeitä vitkastelun torjuntaan. Helpoin lienee puhelimen vieminen toiseen huoneeseen. Itselleen voi luvata myös rangaistuksia tai palkintoja, ryhmäpaineenkin kerrotaan auttavan. Omalla kohdallani ryhmät tai yleensä vain toisten ihmisten osallistuminen tekemisiini ovat kannustaneet, motivoineet ja vähentäneet huomattavasti vitkasteluun sortumista, itsekurin pettämistä.
Tänäkään vuodenvaihteena en lupaile itselleni enkä muille mitään erityistä. Kirjoittamisen äärellä haluaisin pysyä päivittäin edes pienen aikaa. Luodut tavoitteet yhdessä ja yksin tekevät siitä mieluisan ja mielekkään. Koronavuosien jälkeen voisi maailmaa katsoa taas laveammin, ehkä uusien tekemisten ja paikkojen kautta. Jos jotain pitää elämässä muuttaa, se kai kannattaa tehdä nyt. Asioita, joita pystyy vielä tekemään, ei kannata siirtää jonnekin tulevaisuuteen.
Väistämättä mietin, onko vitkuttelu joskus paikallaan. Hoitaako aika asioita? Varmasti näinkin joskus käy. Mikään tuskin muuttuisi parempaan suuntaan, jos asianhoitajana olisi pelkästään aika. Maailmassa tapahtuu paljon meistä riippumatonta pahaa. Toisaalta meillä on mahdollisuus vaikuttaa toistemme onnellisuuteen pienin teoin, ja olemme ainakin jossain määrin oman onnemme seppiä.
Leena
Lähde: Helsingin Sanomat 27.12.2022
Kuva: Leena Partanen, kuvassa Pekka Kauhasen veistos Valon tuoja