Rantabulevardin jäätelötarjontaan on tullut uusia yrittäjiä, viimeisimpänä pieni italialaista artesaanijäätelöä myyvä liikkuva vaunu. Hellepäivänä kaikkiin kioskeihin ja kahviloiden ulkomyyntipaikkoihin on jono. Se ei ole mikään ihme, ovathan suomalaiset EU:n etujoukossa jäätelön kuluttajina lähes 13 litralla vuodessa henkilöä kohti.
Jos 7-vuotiaalta minulta olisi syyskesällä kysytty, mikä on jännittävintä, mitä tiedän, olisin saattanut vastata, että perunoiden kaivaminen. Lapsuuskodissani oli tuolloin suuri perunamaa ja kellarin laari täyttyi syksyllä piripintaan talven perunoista. Keväällä perunanistutukseen osallistui koko perhe. Isä multasi perunamaan kesäaikaan ja me...
Lämpö iholla, kukkaloisto tuoksuineen, mansikoiden suussa sulava makeus, lintujen moniääniset sekakuorot. Kesä on antelias kaikille aisteille. Tämän tavallista hiljaisemman kevään jälkeen havahduin yhtäkkiä äänimaiseman rajuun muutokseen, aivan kuin äänieristetyn tilan ovi olisi aukaistu ja minut olisi tönäisty varoittamatta miljoonakaupungin...
Onon-käki lensi 12 000 kilometriä. Matka alkoi talvehtimispaikalta Sambiasta ja päätyi pesimispaikalle Mongoliaan. Näin kertoi Helsingin Sanomien uutinen. Matka, noin 284 maratonia, tuntui käsittämättömältä. Myös linnun kuudenkymmenen kilometrin keskituntinopeus vaikutti melko huimalta kyydiltä.
Moottorin ääni ja bensiinin tuoksu muistuttivat lapsuuden kesistä, samoin tuuli ja aurinko kasvoilla, veneen keinunta vastaantulevien veneiden aalloissa ja lokkien kimeät huudot. Sain kokea upean irtioton koronakevään rajoittuneista näkymistä, kun matkasimme pojan perheen kanssa kohti Espoon saariston ulkolaitaa vähätuulisena päivänä.
Peippo, mustarastas, kyyhky, lokki, käki, sorsa. Näiden lintujen äänet tunnistin aamun kanavalenkillä. Muita lajeja en kultakurkkujen kuorosta pystynyt erottamaan. Lintutietämykseni ainakin laulun perusteella oli aivan ti-ti-tyy-tasolla. Luonnon tunteminen ja sen merkitysten oivaltaminen olisi hyvä taito. Taito lienee myös luonnossa oikein...
Keltavuokot luontopolun varressa nuokkuivat viileässä säässä hiukan surullisina, kun kuljin ystävieni kanssa kohti Kuusiston entisen piispanlinnan raunioita. Arasti ensimmäisiä kukkiaan raottelevat tuomet muistuttivat kesästä, johon viiden asteen päivälämpötilat eivät vielä riitä.
Kukikkaat leggingsit ja vaaleanpunaiset hupparit kiisivät eteeni. Piruetit pyörähtivät vaivatta, sirot käsivarret nousivat kaariksi päiden yläpuolelle. Pienten tyttöjen tanssi oli kuin suoraan Prinsessa ruusunen-baletista. Edessäni liihottivat rohkeuden, ilon ja rakkauden haltijattaret.
Kotilo oli pieni mutta täydellinen. Kun laitoin sen korvalleni, kuulin selvästi valtameren huminan. Aallot olivat kuljettaneet sen eteläespanjalaisen kalastajakylän rantahiekkaan jostakin Välimeren syvyyksistä tai kenties huuhtoneet sen irti Gibraltarin kalliorannoista. Otin sen matkamuistoksi, kuten kasan simpukankuoria, jotka vuosien mittaan...
Ystäväni kertoi Päijänteestä, siellä mökkeilystä ja veneilystä. Mitä tiedän tuosta suuresta järvestä ja kuinka suuri se itse asiassa onkaan? Päijänteen kokoa miettiessäni jostain muistinmutkasta putkahtaa pätkä runoa "Keitele vehmas ja Päijänne jylhä." En muista, mihin se liittyy. Turvaudun siis googleen ja vähitellen se alkaa avata Päijänteen...